JARKKO AHOLA Taivas Korkealla -kirkkokiertueella joulukuussa

Upealla äänellään vaikutuksen tekevä rocktenori Jarkko Ahola lähtee Taivas korkealla -nimiselle kirkkokiertueelle joulukuussa. Kaikkiaan yhdeksän konserttia käsittävä joulukiertue käynnistyy Mäntsälän kirkosta perjantaina 9. joulukuuta ja päättyy Tampereen Tuomiokirkkoon torstaina 22. joulukuuta.

Kirkkokonserttien lisäksi Aholalta on luvassa kiertueen kanssa samanniminen uusi single. Jouluinen rakkauslaulu on Janne Huttusen säveltämä ja Hanna Johteen sanoittama. Jylhätunnelmainen Taivas korkealla -kappale julkaistaan loppuvuodesta.

Jarkko Ahola tuli aikoinaan tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa ja myös sitä seuranneet levyt Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 (2014) ja Romanssi (2016) ovat myyneet platinaa ja kultaa. Rocktenorin omia biisejä sisältävä albumi Mä tuun suo luo julkaistiin keväällä 2018 ja se nousi suoraan Suomen virallisen listan sijalle 2. Miehen viimeisin Metallisydän-albumi (2019) sisältää sekä suomen- että englanninkielisiä rock-klassikoita. Viime vuosina komeaääninen Ahola on julkaissut singleinä omat versionsa sekä Pave Maijasen Ikävä-biisistä että joulukiertueidensa suosituimpien biisien joukkoon kivunneesta Walking In The Air -klassikosta. Ahola on urallaan hurmannut myös Elämäni Biisi tv-ohjelman solistina sekä esiintynyt yhdessä Waltteri Torikan kanssa täydelle Hartwall Arenalle kolmena vuotena peräkkäin. Viime vuonna ilmestyi Jarkko Aholan tarinan kertova Mies ja ääni -kirja, jonka on kirjoittanut Tomi Lindblom.

Jarkko Ahola – Taivas korkealla
Kirkkokonserttikiertue 2022
Pe 9.12. Mäntsälä, Mäntsälän kirkko
Ma 12.12. Virrat, Virtain kirkko
Ti 13.12. Luvia, Luvian kirkko
To 15.12. Turku, Mikaelinkirkko
Pe 16.12. Vihti, Vihdin kirkko
Su 18.12. Leppävirta, Leppävirran kirkko
Ma 19.12. Joensuu, Joensuun kirkko
Ke 21.12. Helsinki, Kallion kirkko
To 22.12. Tampere, Tuomiokirkko

Liput alk. 38,50 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € Lippu.fi)
Konsertit klo 19.00.
Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot warnermusiclive.fi/jarkkoahola

 

Jarkko Ahola:
Facebook
Instagram
Twitter
Youtube
Spotify
jahola.com
warnermusiclive.fi/jarkkoahola