Diskelmän kärkinimi Lumottu Apina julkaisee Viidakon lait -studioalbuminsa helmikuussa 2023 – Rakasta mua (dam, dam, dam) -biisissä on tuttuja kaikuja

Radioaalloilla menestyneen yhtyeen Rakasta mua (dam, dam, dam) -biisissä on tuttuja kaikuja

Aiemmin tänä vuonna ruotsinlaivan seikkailuista kertovan Kerran vuodessa -singlensä julkaissut diskelmän kärkinimi Lumottu Apina matkaa vahvasti kohti 23. helmikuuta 2023 julkaistavaa studioalbumiaan! Nyt julkaistu, myös tulevalta Viidakon lait -levyltä löytyvä uusi Rakasta mua (dam, dam, dam) -single kuulostaa jo ensikuulemalta jotenkin tutulta, ja kyseessä onkin hieno kunnianosoitus suomalaislegendalle:

"Nuoruuden musiikillinen kotini löytyy 80-luvun Leevi and The Leavingsin ja Eppu Normaalin välistä. Nuorisotilojen biljardipallojen kolahtelu ja levyjen alkurahinan jälkeiset Rupiset riimit tai Pohjois-Karjala viitoittivat melodisen suomirokin ihailijaksi ja samoja piirteitä on havaittavissa Lumotulle Apinalle säveltämissäni lauluissa", Lumotun Apinan Markus Ala-Kauhaluoma kertoo.

Göstä-vaihde aktivoitui uudelleen viime talven automatkoilla Yle Areenan podcastin “Itkisistkö onnesta” parissa.

"Ajatus dam-dameista ja melodian soittamisesta mandoliinilla ei tullut siis sattumalta vaan paluusta nuoruuden äänikotiin."

Muun muassa Emily-sinkullaan aiemmin radiossa loistanut Lumottu Apina aktivoituu tulevan julkaisun myötä keikoille, nyt jo julkaistut keikat ovat:

28.10.2022 Proud Mary, Turku (Markus trubasoolo)
25.–26.11.2022 Paja Bar, Tampere (Markus trubasoolo)
9.12.2022 Iloinen Härkä: pikkujoulut, Turku
31.12.2022 Yritystilaisuus, Turku
11.3.2023 Jams Bar, Lieto
5.8.2023 Yksityistilaisuus, Helsinki

 

www.lumottuapina.fi