Depressed Mode julkaisee ensi vuonna uuden EP:n Words of Death - Suffer in Darkness single julkaistu tänään!

Promokuva: Jamppa Lamminpää

Aiemmin tänä vuonna huikean Decade of Silence -albumin julkaissut porilainen Depressed Mode valmistautuu julkaisemaan uuden Words of Death EP:n, jonka julkaisupäivä tulee olemaan 2023 vuoden puolella.

Ensimmäinen single Suffer in Darkness julkaistiin puolestaan tänään lyriikkavideon kera, jonka voi katsoa täällä: https://youtu.be/DnYIVuuIoCU Kyseessä on uudelleen äänitetty versio Ghost of Devotion -albumilta löytyvästä raidasta ja naislaulussa tällä kertaa on Gogo Melone (Aeonian Sorrow, Clouds).

Otto Salonen kommentoi:
"Suffer in Darkness oli yksi ensimmäisistä Depressed Moden kappaleista. Se loi bändille soundin, ja siitä lähtien olen yrittänyt luoda sitä samanlaista soundia uudelleen, kuitenkin uudistuen. Tämä on yksi syy, miksi olemme päättäneet äänittää tämän kappaleen uudelleen, ja koska minusta on aina tuntunut, että kappale ei ole täydellinen orkestraatioineen. Nyt minulla oli aikaa ja työkalut luoda tunnelma jälleen kerran, ja nyt se on omasta mielestäni parempi kuin koskaan. Palkkasimme jälleen entisen rumpalimme Marko Tommilan luomaan rummut koko EP:lle, ja tämä oli ensimmäinen uudelleennauhoitettu kappale Markon kanssa."

Kuuntele Suffer in Darkness single suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/dm-suffer-in-darkness

Biografia
Depressed Moden perusti säveltäjä Otto Salonen vuonna 2005. Vuonna 2006 bändi allekirjoitti levytyssopimuksen Firebox Recordsin kanssa, joka julkaisi kaksi huikeita arvosteluita saanutta albumia "Ghosts of Devotion (2007) sekä ..for Death.. (2009).

2011 vuonna bändi jäi pitkälle tauolle. Tammikuussa 2020 Otto Salonen kuitenkin alkoi säveltää bändin kolmatta albumia nimeltään Decade of Silence, joka julkaistiin kotimaisen Inverse Recordin toimesta 6.5.2022.

Italialaisesta Fleshgod Apocalypsesta tuttu Veronica Bordacchini hoiti naisvokaalit albumille. Mors Principium Estista tuttu kitaristi Jarkko Kokko vierailee Dissociation of the Extinguished Mind -kappaleella.

Parhaillaan bändi valmistelee 2023 julkaistavaa Words of Death EP-julkaisua.
Osta Decade of Silence CD Bandcampissa: https://depressedmodedoom.bandcamp.com

 

Kuuntele Decade of Silence albumi suoratoistopalveluissa:
https://push.fm/fl/6ozmhgh7

 

Kokoonpano:
Otto Salonen - laulu & orkestraatiot
Gogo Melone - laulu
Teemu Heinola - kitara
Henri Hakala - basso
Marko Tommila - rummut
Jarkko Kokko - Soolokitara (Tunnel of Pain kappaleessa)

Linkit:
https://www.facebook.com/depressedmodedoom
https://www.instagram.com/depressedmodeofficial
https://depressedmodedoom.bandcamp.com