TANGOKUNINGATAR PIRITA NIEMENMAA julkaisi uutta musiikkia perjantaina 28.10!

Vuoden 2019 Tangokuningatar Pirita Niemenmaa keikkailee Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva orkesterin kanssa ja ryhmä on saanut paljon hyvää palautetta – soittamisen riemu ja esiintymisen nälkä ovat vieneet tätä kokenutta ryhmää tanssikansan pariin ja viihdetilaisuuksiin ympäri Suomen.

Heidän rakastetut ja nostalgiset kappalevalintansa saavat jälleen lisämaustetta, kun Pirita julkaisi 28. lokakuuta uuden sinkkunsa ”Elämän aalloissa”. Pirita hehkuu onnea, kun ympärillä on hyvä tiimi ja uusi musiikki edustaa sulavasti omaa tyyliä.

”Sain tämän kappaleen käsiini jo jokin aika sitten. Tykkäsin heti tästä laulusta, mutta se jäi odottamaan sopivampaa aikaa. Yhtäkkiä tajusin, että tämä biisi on juuri nyt tähän hetkeen kuuluva ja tää täytyy saada hetimmiten ulos”, Pirita innostuu.

Lauluntekijän näkemys kappaleeseen.

– ”Elämän aalloissa kappale kuvaa tunteiden myrskyjä ja sitä, kuinka omat rikkinäiset tunteet heijastavat haasteita kahden ihmisen välille. Rakkaus on kuitenkin arvokas asia, jonka puolesta kannattaa taistella. Kertosäkeistö tiivistää koko laulun ajatuksen; jos rakkauden laivamme uppoaa, se vie meiltä kaiken”, MarikaB kuvailee.

– ”MarikaB:een tekemät biisit osuvat minuun, ne sopivat mun ajatusmaailmaan ja jotenkin melodia on sellainen, joka uppoutuu ensi kuulemalla sisälleni. Sovituksen tähän kappaleeseen teki Juhani Hakopuro. Meidän yhteistyö on niin helppoa ja soljuvaa, kun Juhanilla on vahva ymmärrys siitä, mitä musiikilta ja sovitukselta haluan. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Tästä tuli mielestäni huippu ja tää jää mahdollisesti soimaan jonkun muunkin korvaan. Kiitos MarikaB, Juhani Hakopuro, Monika Fors ja Gramofoni Oy. Syksyiset terveiset kaikille, kiitos kun kuuntelette ja kuljette mukana. Nähdään!”, Pirita jatkaa.

Katso keikkoja täältä.

Pirita Niemenmaa Elämän aalloissa 3’29
Spotity
YouTube