Hurmaava ARPPA julkaisee albuminsa kolmannen singlen

Kaverin synttäreillä maalaa tunnelmallisen tarinan juhlista ja siitä maagisesta hetkestä, kun katseet kohtaavat ja yhtäkkiä kaikki on valmista.

Suomi-indien kärkinimiin kuuluva, Johanna Kustannukselle levyttävä Arppa julkaisee tulevan albuminsa kolmannen singlen. Artistille ominaiseen tyyliin kappaleessa on sulatettu yhteen perinteinen, rakastettu rocksoundi, ripaus fuusiota ja moderni tuotanto, jotka yhdessä muodostavat oman musiikillisen ilmatilan.

Kirjoitin Kaverin synttäreillä -kappaleen eräänä aamuna kesällä 2022. Laulu tuntui sellaiselta, että se pitää äänittää oitis, ilman sen suurempaa analyyttista tutkiskelua. Siispä kokosin muusikot yhteen kesken festarikesän ja Okko Saastamoinen lupautui äänittämään tämän. Teimme muutamia lisä-äänityksiä Väinö Karjalaisen studiolla ja mielestäni onnistuimme hyvin”, kommentoi artisti tuoretta julkaisua.

Viime vuonna neljä Emma-ehdokkuutta kerännyt Arppa yhtyeineen on kansan ja kriitikot puolelleen voittanut livesensaatio. Tänä vuonna lähes 80 keikkaa tehnyt yhtye viimeistelee parhaillaan tulevaa albumiaan, joka julkaistaan kevään 2023 aikana.

 

Arppa somessa:
Facebook / Instagram