EL MIGU julkaisee uutta musiikkia, SHAKE -sinkulla fiittaamassa ETTA

Kuuntele Shake ft. Etta tästä! Suomen reggaeton -genren suunnannäyttäjäksi kasvava artisti El Migu julkaisee seuraavan singlensä nimeltä Shake, jossa mukana kuullaan räppäri Etta. Biisissä kuullaan selkeästi kaksikon luonteva yhteinen energia ja se päästään näkemään myös musiikkivideolla, joka julkaistiin lauantaina 29.10.

Artisti itse kertoo tulevasta julkaisusta peilaamalla sitä Erilainen-hittiinsä;

“Tällä kappaleella yritin luoda biisiä millä jengi pääsis villiintyy klubilla. Viime kappaleessa oli iso tunnelma ja rauhallisempi meininki. Nyt tällä soundilla pistetään jengi liikkumaan.”

El Migulle kulunut vuosi on ollut musiikillisesti erinomainen. Artistin edellämainittu edellinen single Erilainen on ehdottomasti yksi tämän vuoden isoimmista hiteistä. Biisi on striimannut yli 7,5 miljoonaa kertaa ja se nousi myös Spotifyssa Suomen Top 50 -listan ykkössijalle. Kyseinen biisi toi El Migun reggaeton -soundin laajasti myös radioihin. Erilainen-hitin lisäksi artisti on julkaissut Holleil-kappaleen maaliskuussa. El Migu on keikkaillut vuoden aikana uuden aallon euro-rap/pop-artisti T Swoopin kanssa. Keikat ovat olleet ympäri Suomea ja meriittilistalta löytyy muun muassa Ruisrockin täyden telttalavan valtaaminen.

Monopoli Musicille kiinnitetty El Migu haluaa tuoda uusia puolia reggaetonista suomalaisen musiikin kentälle. Artistin kuubalais-bolivialaiset juuret kuuluvat vahvasti tuotannoissa, joissa latinoenergia sulautuu suomen kieleen ennenkuulumattomalla tyylillä.

El Migu julkaisi keväällä 2021 Uus visio -EP:n, jolta on julkaistu singlet Caribbean flow ja Haluun kaiken. Suomessa reggae mielletään usein kesä- ja bilemusiikiksi, mutta Migu haluaa tuoda esiin, kuinka mukana voi olla syvällisempikin sanoma ja muistuttaa, että reggaen juuret ovat vahvasti katumusiikissa.

 

El Migu somessa:
Instagram: el_miguuu
TikTok: el_miguuu