VIIVIN ja ROBIN PACKALENIN yhteisbiisi kultaa kahdessa viikossa

Ihana kipu on kerännyt yli kaksi miljoonaa kuuntelukertaa vain kahdessa viikossa

Tasan kaksi viikkoa sitten julkaistu yhteisbiisi Ihana kipu ylitti tänään kultarajan. Julkaisustaan asti listojen kärjessä viihtynyt single on todella löytänyt yleisönsä, sillä kappaletta on kuunneltu jo yli kaksi miljoonaa kertaa pelkästään Spotifyssa. Riemastuneet artistit kommentoivat asiaa näin:

"Tässä biisissä on jotain taikaa joka selkeesti on resonoinut muuallakin kuin studion neljän seinän sisällä! On ollut mieletöntä huomata varsinkin keikoilla, miten suurella rakkaudella yleisö on ottanut biisin omakseen. Kiitos kaikille kuuntelijoille ihan älyttömän paljon."

Julkaisupäivänään kappale rikkoi tämän vuosikymmenen striimiennätyksen, sillä ensimmäisten 24 tunnin aikana julkaisustaan singleä kuunneltiin yli 341 000 kertaa pelkästään Spotifyssa. Ihana kipu komeilee myös ykkösenä sekä Suomen virallisella singlelistalla että YouTubessa. Kappale nousee kohisten myös radiolistalla ja löytyy toisella listaviikollaan sijalta 27.

Kuuntele "Ihana kipu" tästä.

Säv. ja san. Joonas Keronen, Lauri Halavaara, Robin Packalen, Viivi Korhonen, Vilma Alina

Tuotanto: Lauri Halavaara, Skywalk

VIIVI somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Robin Packalen somessa:
Instagram / Facebook / TikTok