Dea Cellos esittäytyy: huippusellisteiltä taidokas cover HIMin Join Me'stä – myös tyylikäs video nyt ulkona

Duo esiintyy livenä On The Rocksissa kahden viikon kuluttua

Dea Cellos on kahden klassisen koulutuksen saaneen sellistin genremäärittelemätön luomus. Tummanpuhuvan kauniita sovituksia suurista kappaleista tekevä duo, Juuli Jokinen ja Magdalena Valkeus, syntyi normeihin sopeutumattomien muusikoiden tarpeesta löytää itselleen autenttinen ilmaisukanava. Sibelius-Akatemian valmistumispäivänä perustettu selloduo halusi luoda jotain, jonka takana seistä sataprosenttisesti omana itsenään, ja tänään julkaistaan Dea Cellosin ensimmäinen, jo pitkään kypsytelty musiikillisen rakkauden hedelmä: tyylikäs cover HIM-yhtyeen Join Me'stä.

"Join Me on ensimmäinen sovituksemme, joka syntyi vuosia sitten heti yhtyeen perustamisen jälkeen. Ville Valon karismaattinen lauluääni sekä hittikappaleen melodia suorastaan vaativat tulla sovitetuiksi selloduolle. Kappale myös yhdistyy tiiviisti teinimuistoihimme. Aika suorastaan pysähtyi ensimmäisissä treeneissä, kun soitimme kappaleesta tekemäämme versiota intohimoisesti uudestaan ja uudestaan, kunnes vasta seinään jyskyttävät naapurit saivat meidät havahtumaan musiikillisesta hurmiosta. Silloin tiesimme, että tämä olisi meidän tiemme ja luonnollinen valinta ensimmäiseksi julkaisuksi", Juuli ja Martta kertaavat.

Yhtyeen molemmat jäsenet ovat tehneet monipuolista uraa esiintyen Suomessa ja kansainvälisesti. Juuli on soittanut sinfoniaorkestereissa, teattereissa, monien nimekkäiden artistien taustalla sekä opettanut musiikkiopistossa sellonsoittoa. Magdalena on tehnyt freelance-muusikon uraa sellistinä, sähkösellistinä sekä countrymusiikin parissa esiintyvänä laulajana esiintyen aina Texasia myöten. Samanaikaisesti naiset ovat luoneet duoa, jonka parissa kumpikin koki ensimmäistä kertaa tekevänsä sellistinä jotain, mikä tuntui itselle täysin oikealta ja aidolta.

"Klassisen ja kevyen musiikin maailmojen välillä taiteilu aiheutti turhautumista ja sisäistä ristiriitaa. Koimme itsemme hieman ulkopuolisiksi, mutta lopulta sitä ulkopuolisuuden tunnetta voimana käyttäen loimme Dean, jossa voimme hyödyntää kaikkea rakastamaamme virtuoosisten sellokonserttojen mahtipontisuudesta ja metallimusiikin ekstaattisesta voimasta aina popmusiikin riipaisevimpiin eroballadeihin ja nautinnollisiin harmonialeikittelyihin", kaksikko kuvailee.

Tänään julkaistulla duon itsensä käsikirjoittamalla musiikkivideolla Dea Cellos maalailee merkityksiä ajattomin symbolein haastaen katsojan tarkastelemaan alkuperäisen kappaleen sanomaa uudesta näkökulmasta sekä pysähtymään suuren mysteerin äärelle.

"Läpikuultaviin mustiin kankaisiin verhoutuneet hahmot vaeltavat lumisella suolla. Tietoisuuden valo läpäisee synkän illuusion paljastaen harson takaa puhtaan rakkauden, intohimon, luovuuden ja feminiinisen voiman. Kaiken taustalla kuoleman symbolit, maailman tiedostavimpiin olentoihin lukeutuvat korpit, raakkuvat ilmoille ikiaikaisen totuuden: 'The death of the ego is the beginning of your real life'", yhteestä kerrotaan.

Dea Cellosin ensimmäinen live-esiintyminen tapahtuu Helsingin On The Rocksissa 14.12. Future Export Acts pt. 1 -illassa, jossa esiintyvät myös Westway, Frozen Factory ja Memoremains.

Dea Cellos online:

FACEBOOK | INSTAGRAM