Oceanhoarsen uusi single Pryopen hukkumisvideoineen hyökkää vauhdilla – myös Hoarsefestin ohjelmisto täydentyy

Klinikkalavalla nähdään huippukitaroinnin lisäksi myös viulutaituruutta

Helsinkiläinen metalliyhtye Oceanhoarse valmistautuu kovaa vauhtia helmikuun 17. päivä julkaistavan Heads Will Roll -studioalbumin julkaisuun. Yhtyeen toiselta pitkäsoitolta on jo aiemmin julkaistu eeppinen nimibiisi Heads Will Roll, tunnelmoiva Nails sekä riipivä Help Is On The Way, ja sarja täydentyy nyt vauhdikkaalla Pryopen-singlellä.

"Pryopen on soitannollisesti vauhdikas ja mukaansatempaava, ehkä tyylillisesti jopa modernimman amerikkalaisen metallin suuntaan. Biisin teksti kuitenkin ui syvällä ja kertoo addiktion kanssa taistelusta", laulaja Joonas Kosonen taustoittaa ja jatkaa:

"Aihe koskettaa meistä monia joko suoraan tai välillisesti, ja halusimme tarjota voimaa taistelua käyville sekä niille, jotka ovat jo menettäneet rakkaansa addiktiolle. Pidimme säkeistöjen lyriikat raakoina ja suorapuheisina, kuin oman pään sisäisinä taisteluina juuri silloin, kun oma tahto meinaa pettää. Kertosäkeen tarkoituksena on sytyttää pieni toivon kipinä taistelua arjessaan käyville – 'Won't bend this time, cause now I'm taking back what’s mine!'"

Bändi kuvasi yhteistyössä Guilty Visualsin kanssa biisiin näyttävän musiikkivideon, jossa ei vaivaa säästelty.

"Esimerkiksi hukkumiskohtauksien tekemisessä oli omat haasteensa, ja kitarasoolon vedenalainen maailma käytiin taltioimassa merimaailma Sealifessa Linnanmäen kupeessa", yhtyeestä paljastetaan.

Oceanhoarse nähdään keikkalavoilla seuraavan kerran joulukuun 30. päivä, jolloin Helsingin On the Rocksin lavan valtaa bändin nimikkofestivaali Hoarsefest. Kuuden bändin sekä jo legendaariseksi muodostuneen klinikkalavan ohjelmisto on valmis – klinikkalavalla nähdään jo aiemmin julkaistujen kitaravelhojen Iivo Kaipaisen (Arion) ja Juhani Flinckin (Dead Shape Figure, Misterer) lisäksi kansainvälistä menestystä niittäneet lead-kitarasankarit Joona Björkroth (Battle Beast, Brymir) ja Joni Lahdenkauppi (Bloodred Hourglass), sekä Turisas- ja Korpiklaani-yhtyeistä tunnettu viuluvirtuoosi Olli Vänskä.

Klinikkalava toteutetaan yhteistyössä NeuralDSP:n kanssa, jonka lippulaiva Quad Cortex hallitsee tälläkin hetkellä musiikkikauppa Thomannin myyntilistojen kärkipaikkaa. Hoarsefestin klinikkalavalla avautuukin ainutlaatuinen tilaisuus sukeltaa syvemmälle laitteen saloihin ja kysyä uusimmat QuadCortex-vinkit suoraan itse artisteilta.

"Klinikkalava jatkaa hyväksi havaitulla teemalla: more is more! On hienoa saada todistaa todellisia lajinsa taitajia – kielisoittimet saavat taatusti kyytiä! Kuumimpien soittosuoritusten lisäksi myös laitepuoli on viritetty huippuunsa: esittelyssä on viime vuosien ehdottomasti puhutuin laiteuutuus – NeuralDSP:n Quad Cortex", Oceanhoarsen basisti Jyri Helko hehkuttaa.

Helmikuun 17. päivä ilmestyvän Heads Will Roll -levyn voi tilata ennakkoon täältä.

Hoarsefest 2022 -bändit:
Oceanhoarse
Dirt
Shereign
Thy Row
Varjola
Verenian

Soitinklinikat:
Juhani Flinck (Dead Shape Figure, Misterer)
Iivo Kaipainen (Arion)
Joona Björkroth (Battle Beast, Brymir)
Joni Lahdenkauppi (Bloodred Hourglass)
Olli Vänskä (Korpiklaani)

 

Oceanhoarse on:

Joonas Kosonen – laulu
Ben Varon – kitara, taustalaulu
Jyri Helko – basso
Oskari Niemi – rummut

Oceanhoarse online:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER