Nimitysuutisia ja vuoden kohokohtia UNIVERSAL MUSICILLA

Universal Musicin vuotta 2022 siivittivät niin kotimaisten artistien onnistumiset kuin talon sisäiset strategiset muutokset.

Universal Musicin vuosi 2022 käynnistyi UMK-huumassa, jonka myötä kilpailuun Ram pam pam -jättihitillään osallistunut BESS teki vuoden isoimman kotimaisen läpimurron. Kappale oli Suomen kuunnelluin kappale Spotifyssa yhtäjaksoisesti 64 päivän ajan ja elokuussa Ram pam pam teki radiohistoriaa, kun biisi pysytteli suomalaisten radiokanavien soitetuimpana kappaleena 19 viikkoa putkeen. Ram pam pam on ensimmäinen kotimainen julkaisu, joka on ollut samanaikaisesti koko vuoden soitetuin kappale niin Spotifyssa kuin radiossa. Kappale on ylittänyt nelinkertaisen platinarajan yli 16 miljoonalla kuuntelukerralla.

Universalin artistit rikkoivat vuoden 2022 aikana kahdesti Suomen päiväkohtaisia striimiennätyksiä tällä vuosikymmenellä. Ensin potin räjäytti näyttävän sisääntulon kotimaisen musiikin pariin tehnyt Isac Elliot, jonka avaussingle 20min nousi myös vuoden isoimmaksi ilmiöksi Suomessa. Kappaletta striimattiin sen julkaisupäivänä 320 000 kertaa ja single ylitti kultarajan kahdessa viikossa. Vuoden lopussa koko Suomen rakastama Robin Packalen duetoi Vuoden tulokkaana Emma Gaalassa palkitun VIIVIn kanssa Ihana kipu -singlellä, jonka ensimmäisen vuorokauden kuuntelumäärä nousi 341 000 striimiin. Merkittävän nousun kotimaisten yhtyeiden kärkeen teki myös valloittava KUUMAA. Neljä Emma-ehdokkuutta saanut bändi on kiistatta vuoden merkittävimpiä uusia tulokkaita. Yhtyeen kokonaisstriimit kuluneelta vuodelta ovat yli 16 miljoonaa.

Kuluvan vuoden aikana Universalin kotimaisessa tuotannossa on tehty myös merkittäviä strategisia muutoksia. A&R:n, kotimaisen markkinoinnin sekä Music & Brands -osastojen johtoon siirtyi A&R Directorina aiemmin toiminut Marja Kokko. Jarkko Ehnqvist aloitti syksyllä Head of A&R:nä ja A&R-tiimiä tuli täydentämään muun muassa Fountain-tuotantotalossa vaikuttava Cherif Cissokho. Kotimaisen markkinoinnin Head of Local -rooliin nimitettiin Mari Hautamäki ja Johanna Lanerva aloittaa tammikuussa tiimissä Marketing Managerina. Music & Brands -tiimissä uutena Brand Partnership Managerina on aloittanut Sanna Järvenpää. Emmi Leinonen puolestaan nimitettiin Senior Brand Partnership Manageriksi Suomessa ja Baltiassa.

Kaikki menestys lähtee ihmisistä sekä kulttuurista, joten olen todella iloinen ja ylpeä kaikista muutoksista, tiimimme kasvutarinoista sekä uusista rekrytoinneistamme. Meillä on tänä vuonna ennätysmäärä Emma Gaala -ehdokkuuksia sekä vuoden isoimpia kotimaisia hittejä, mutta erityisellä innolla odotan jo tulevaa vuotta 2023. Lisäksi muutamme ihan fyysisesti uusiin toimitiloihin Helsingin Hakaniemeen tulevana keväänä. Universal Musicilla on kasassa loistava jengi, entistä kirkkaampi visio tulevaan sekä valtava panostus musiikkiin ja artisteihimme, joten tulevaisuus näyttää erityisen valoisalta, Universal Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen tiivistää.

Vuoden kruunasivat Emma-ehdokkuudet, joita Universal Musicin artistit saivat tänä vuonna yhteensä 25 kappaletta. Ehdokkuudet enteilevät hyvin myös tulevaa vuotta 2023, jonka ytimessä ovat niin kotimaiset kuin kansainväliset pop-musiikin supertähdet ja eri genrejä edustavat mielenkiintoiset, vahvasti omaa polkuaan kulkevat uudet tekijät. Ensi vuonna uudet odotetut albumit julkaisevat muun muassa VV, Evelina, BESS, KUUMAA sekä Johanna Kustannusta edustavat artistit Arppa ja Samuli Putro. Uutta musiikkia saadaan lisäksi myös muun muassa Robin Packalenilta, Isac Elliotilta, Anna Puulta, Mikael Gabrielilta, VIIVIltä ja Nelli Matulalta.

https://www.universalmusic.fi/