Gasellit julkaisee uuden levyn ensi keväänä

-Levyjulkkarikiertueen liput tulivat myyntiin 20.12.

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Gasellit julkaisee ensi keväänä Gasellin kyynel -nimisen uuden albumin ja lähtee huhtikuussa kattavalle Suomen kiertueelle.

Levynjulkkarikiertueen liput tulivat myyntiin tiistaina 20.12. klo 9:00.

Gasellin kyynel -albumilta on toistaiseksi julkaistu kaksi singleä - Toukokuussa ilmestynyt ja kultarajan ylittänyt Pakko relaa ennen kun mä delaan sekä syyskuun lopussa julkaistu Laulu ilman sanoja feat. ABREU, josta on muodostunut loppuvuoden aikana Gasellien uran suurin radiohitti. Yhtyeen mukaan uusi albumi alkaa olla pikkuhiljaa valmis.

Tuleva pitkäsoitto alkaa olemaan viimeistelyä vaille valmis ja me vetäydytään alkuvuodeks studion uumeniin tekemään biiseille se tarvittava loppusilaus. Levyä tehdessä me ollaan koitettu unohtaa itsemme vertailu muihin, ja keskittyä niihin elämän pieniin valonsäteisiin, vaikka maailma ympärillä myllertääkin. Ei se pelkkää juhlaa alusta loppuun ole, mut enimmät kyyneleet on nyt pyyhitty takin hihaan ja meidän tavoite on ens vuonna nauttia vaan kyydistä! Tervetuloa mukaan”, yhtye kertoo.

Ensi kevään levynjulkkarikiertueen keikoilla yhtye aikoo luonnollisesti esittää paljon materiaalia uudelta levyltä, mutta luvassa on toki myös vanhempaa tuotantoa.

Me aiotaan myös panostaa aiempaa enemmän keikkojen visuaaliseen puoleen. Sen suhteen asiat on vielä kehitteillä, mutta sitä on meidän kanssa luomassa niin lahjakas tiimi, että omat odotuksemme on sen suhteen korkealla. Oispa jo huhtikuu!”

Gasellin kyynel -levyjulkkarikiertue 2023
to 6.4. Ruka, Piste
pe 7.4. Oulu, Tullisali
la 8.4. Tahkovuori, Ravintola Kunkku
la 15.4. Helsinki, Tavastia
pe 21.4. Tampere, Tavara-asema
la 22.4. Joensuu, Kerubi
pe 28.4. Jyväskylä, Lutakko
la 29.4. Kuopio, Sawohouse
pe 5.5. Turku, Logomo
la 6.5. Lahti, Finlandia-klubi

Gasellit on:
Päkä
Hätä-Miikka
Thube Hefner
Musa-Jusa

Gasellit somessa:
Instagram: gasellit
Facebook: Gasellit