In The Mood luo tinkimätöntä uraansa

In The Mood solistinaan Suvi Karjula on luonut tinkimätömällä tyylillään pitkää uraansa.

Supersuositun keikkakokoonpanon solisti, sekä yhtyeen uuden 10. helmikuuta 2023 julkaistavan Iloinen mun puolesta -kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Suvi Karjula kertoo heidän tyylistään ja kappaleesta:

Meitä kaikkia Moodilaisia yhdistää rakkaus vanhempaan orgaaniseen musiikkiin. Keikka-ohjelmistossamme on paljon musiikkia 60-80-luvuilta. Halusin tehdä klassisen 80-luvun rockballadin isoine dynamiikkoineen. Kappale syntyi todella helposti ja luonnollisesti, myös studiossa koko porukalla. Teksti on mielestäni kiinnostavasta näkökulmasta kerrottu. Kaikki ei ole kovin mustavalkoista tässä ihmiselämän ja ihmissuhteiden ristiaallokossa.

Rockballadi sekä romanttinen kaiho kulkevat mukavasti käsi kädessä. Tässä levytyksessä pääsimme ihanasti hyvin lähelle In The Moodin nykyistä keikkatunnelmaa. Kutkuttavaa sekin, miten yhtyeemme elää ja fuusioituu vuosien vieriessä. Tämä vuosi 2023 on kymmenes vuosi, kun olen solistina tässä yhtyeessä. Hienoa kasvaa yhtyeen mukana ihmisenä sekä muusikkona.

Spotify - Iloinen mun puolesta

facebook.com/InTheMoodYhtye / instagram.com/inthemoodyhtye

Laulu: Suvi Karjula / Kitarat: Ilari Haavisto / Hammond urut: Toni Kälviäinen / Basso: Timo Tuppurainen / Rummut: Dmitri Dmitrenko