Markku Arolta odotettu uusi single Mun unessain julk. 10.2.2023

Markku Aro on ehdottomasti yksi Suomen suosituimmista iskelmätähdistä. Hän on tehnyt poikkeuksellisen pitkän musiikkiuran, sillä läpimurto ”Käyn uudelleen eiliseen” on jo vuodelta 1968 – yleisön rakastamia, suosittuja hittejä on seurannut valtava määrä…”Hyvännäköinen”, ”Moskiitto”, ”Jestas sentään”, ”Oma kultasein”, ”Anna kaikkien kukkien kukkia”, ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Pois sun vien”, ”Kun sä vierelläin sateessa oot”, ”Loit elämälle pohjaa”, ”Keskiyön aikaan” ja ”Ollaan lähekkäin”

Helmikuussa 2023 julkaistavaa Mun unessain -singleä on tehty pitkän kaavan mukaan ja nyt ystävänpäivän alla on mahdollisuus kuulla tätä odotettua uutuutta.

Sävellyksestä ja sanoituksesta vastannut Kaarina Marjanen sai idean tähän lauluun keskellä yötä. Melodia alkoi soida mielessä niin vahvasti, että laulua piti heti alkaa työstää. Se oli kuin luotu Markulle.

”Markku Aro on merkittävä ilmiö Suomen musiikin historiassa, ja laulaa tämänkin kappaleen upeasti. Kappale on tullut täydestä sydämestä, ja se on “aito”. Sitä ei ole tehty laskelmoiden, ei yrittämällä. Toivon ja toivomme, että se sen vuoksi tavoittaisi sydämiä, ja että siitä seuraisi kauniita asioita. Hienoa, että olemme nyt tässä!”, Marjanen summaa.

Esiintymislavat toivottavat aina Markku Aron Diesel-orkestereineen tervetulleeksi, sillä ryhmä antaa yleisölle kaikkensa ja heistä huokuu vahva ammattitaito, rakkaus musiikkiin ja viihdyttäjän työhön. Markku elää vahvasti musiikista ja nauttii siitä, että hänen ikäisilleen artistikonkareille riittää kysyntää.

– ”Minä rakastan esiintymistä ja keikoilla käymistä. Keikkailu on niin tärkeä osa elämääni”, Markku kiteyttää.

Markku Aro & Diesel keikkakalenteri:
http://www.gramofoni.fi/markku-aro/