Pressure Pointsin kovasti odotettu The Island -albumi on vihdoin täällä

Albumin kiihkeän tekoprosessin lopuksi yhtye koki ottaneensa askeleen eteenpäin kokonaan uudelle tasolle

Progemetallliyhtye Pressure Points julkaisi tänään kolmannen täyspitkän studioalbuminsa The Island. Viime vuosikymmenellä kovaa jälkeä tehnyt yhtye teki näyttävän paluun musakentälle julkaisemalla levyltä singlet The Night Inside, Collateral sekä So Ordinary. Pressure Points kiersi myös Eurooppaa viime vuoden lopulla Fleshgod Apocalypsen ja Omnium Gatherumin kanssa.

Tiiviillä aikataululla tehdyn albumin äänitykset aloitettiin lokakuussa 2022, ja nyt vain viisi kuukautta myöhemmin levy saatetaan progemetallin ystävien kuultaviin.

Aiemmasta levystä on ehtinyt vierähtää jo tovi. Kokoonpanomuutosten, koronan ja perheellistymisten vuoksi yhtyetoiminta oli useamman vuoden taka-alalla. Joskus se oli jopa lähellä loppua. Luojan kiitos tätä ei tapahtunut, sillä nyt käsissämme on uramme upein tuotos ja selkeä askel eteenpäin.

Aloitimme studioäänitykset viime vuoden lokakuussa, josta alkoi poikkeuksellinen neljän kuukauden rupeama, sillä emme koskaan ennen ole äänittäneet albumia deadlinen kanssa. Kiirehän siinä tuli ja viimeisinä päivinä osa jäsenistöstämme joutui painamaan kellon ympäri hommia. Aktiivinen työskentelyrupeama oli lopulta tehokas ja palkitseva”, yhtye kertoo.

Pitkiä ja polveilevia eepoksia sisältävän albumin tiivis tekoprosessi hioi Pressure Pointsin entistä parempaan kuosiin, ja nostatti koko yhtyeen seuraavalle tasolle niin musiikillisesti kuin henkisesti. Albumin loppuhuipennuksena kuullaan kymmenminuuttinen nimikkokappale The Island, jossa kuullaan myös Markus Vanhalan kitarointia.

”Musiikkityylimme vaatii paljon sovittamista sekä jälkituotantoa. Tämän myötä meillä on nyt yhtyeen sisällä fiilis, jota emme ole ennen kokeneet: oli aika ennen tätä albumia ja aika tämän albumin jälkeen. Olemme sanoinkuvaamattoman tyytyväisiä lopputulokseen, joka on täynnä vahvoja sävellyksiä alusta loppuun.

Jo julkaistuille sinkuille, The Night Inside ja Collateral, teimme uudet miksaukset. Oman mainintansa ansaitsee korvia hivelevät soundit luonut vakiomiksaajamme Juho Räihä SoundSpiral Audiolta sekä levyn nimikkobiisissä vieraileva, Omnium Gatherumista ja Insomniumista tuttu Markus Vanhala", yhtye kommentoi.

The Island -kappalelistaus:
1. Our Constellation (07:01)
2. So Ordinary (05:57)
3. Two Moons (07:51)
4. Leaves on the Road (05:40)
5. The Night Inside (08:48)
6. Collateral (07:13)
7. The Island (10:11)

The Island- albumin julkaisua juhlitaan kahdella keikalla. Ensimmäinen on huomenna Lahdessa Maaliskuun Musta Messu V -tapahtumassa. Toiset juhlinnat pidetään Bar Loosessa 6.4. Sen jälkeen Pressure Pointsin livemeininkiä voi käydä katsomassa seuraavilla keikoilla:

18.3. – Sammiosali, Lahti (Levyjulkkarikeikka – Maaliskuun Musta Messu V)
6.4. – Bar Loose, Helsinki (Levyjulkkarikeikka – w/ My Favourite Nemesis + Dead End Scene)
15.4. – Meara-klubi, Pori (w/ Where's My Bible + Grave With A View)
28.4. – Torvi, Lahti (w/ Weren)
26.5. - TBA, Jyväskylä
22. - 23.9. – Kaamos Metal Cruise
10.11. – Varttibaari, Seinäjoki

PRESSURE POINTS | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY