Matka juurille”-Mika Rämä julkaisi oman version manserock-klassikosta

Laulaja-lauluntekijä Mika Rämä juhlisti 20-vuotista taivaltaan musiikin parissa äänittämällä suuria manserock-klassikoita omina versioinaan. 14.4 ilmestyi tulevan albumin ensimmäinen single ”Pimeyden tango”.

Mika Rämä on julkaissut kaksi albumia kolmen viimeisen vuoden aikana. Kesken kolmannen albumin äänityksiä hän päätti muuttaa suunnitelmia, ja versioida manserock-klassikoita.

Havahduin siihen, että on kulunut 20 vuotta siitä, kun aloin tekemään musiikkia ammatikseni. Tuntui siltä, että nyt jos koskaan on oikea aika pysähtyä tarkastelemaan omia vaikuttajia, ja tehdä tällainen matka juurille. Manserock on ollut elämässäni niin kauan kuin olen musiikista ollut kiinnostunut, joten valinta oli siltä osin helppo ja luonteva. Siitä reissusta syntyi sitten tällainen ”erikois”-albumi.” Mika kertoo.

Pimeyden tango on alunperin Eppu Normaalin vuonna 1984 julkaisema kappale, josta Rämä teki oman version levylleen. Kappaleesta ilmestyy myös musiikkivideo.

Tottakai Eppu Normaalilta piti ottaa albumillle biisi mukaan, ja päädyin Pimeyden tangoon. Se on mielestäni upea biisi. Siinä on syvyyttä. Ja kuten versiostani kuulee, niin se taipuu moneksi. Koitin luoda siihen uuden maailman ympärille, mutta luonnollisesti kunnioittaen alkuperäistä teosta.”

Koko ”Mika Rämä laulaa manserockin kuolemattomia”-albumi ilmestyy kesäkuun alkupuolella.

Pimeyden tango”-musiikkivideo: https://youtu.be/wYMFBqJSg0g