Vesterinen Yhtyeineen suuntaa syksyllä isoille areenoille

Vesterinen Yhtyeineen suosio jatkaa nousuaan - Syksyllä on isompien areenoiden vuoro

Vesterinen Yhtyeineen jatkaa menestyksekästä Hetken ikuinen -levynjulkaisukiertuetta myös syksyllä 2023. Luvassa on kymmenen keikkaa isoilla klubeilla ja areenoilla. Bändin hurja keikkasuosio on jatkanut vain nousuaan maaliskuussa ilmestyneen albumin myötä. Kevään 20 keikan kiertue oli kokonaan ennakkoon loppuunmyyty ja vastaanotto on ollut huikeaa.

"Juuri kun viime kiertueen kohdalla luulimme, että musa ja sen esittäminen ympäri Suomen ei enää upeammaksi voisi mennä, niin Hetken ikuinen -rundi on ylittänyt kaikki odotukset: joka ikinen ilta loppuunmyytynä, ja bändi soi suurempana kuin koskaan! Hienoa päästä jatkamaan konserttien sarjaa myös syksyllä”, yhtye kommentoi innostuneesti keikkoja.

Hetken ikuinen -levyn ensimmäinen single Kohti sydänpeltoja on noussut yhtyeen isoimmaksi radiomenestykseksi, kappale on tällä hetkellä Suomen virallisen radiolistan ykkönen.

Vesterinen Yhtyeineen: Hetken ikuinen -syksy 2023
13.10. Salo, Salohalli
20.10. Laukaa, Peurunka Areena
21.10. Leppävirta, Vesileppis Areena
27.10. Hämeenlinna, Aulanko Areena
28.10. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa
3.11. Ikaalinen, Spa & Resort
10.11. Jämsä, Himos Areena
11.11. Kotka, Satama Areena
2.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
9.12. Helsinki, Tavastia

Kiertueen liput osoitteesta: vesterinenyhtyeineen.fi/keikat

Kiertueen tuotanto: Rocktalo Booking & Management