Suomalaisen popmusiikin peruskivi Neljä Ruusua suuntaa keväällä 2024 laajalle akustiselle kiertueelle. Akustinen unelma -nimeä kantava kiertue kattaa yhteensä 19 paikkakuntaa ympäri Suomen. Keikat ovat paluuta yhtyeen 2000-luvun taitteessa tehtyihin hurjan maineen saaneisiin akustisiin Hunningolla baareissa -kiertueiden tunnelmiin.

"Kauan sitten 1980-luvun lopulla halusimme soittaa mahdollisimman paljon keikkoja. Oivalsimme, että mikäli mahduttaisiin mahdottomiinkin mestoihin esiintymään, saisimme maksimoitua soittotapahtumiemme määrän. Soitetaan akustisesti, pienillä kamoilla! Palaute noista keikoista oli pääsääntöisesti ylistävää, jopa siinä määrin että meitä rupesi ärsyttämään. Kaikki puhui aina vaan niistä akustisista keikoista, vielä siinä vaiheessakin kun meidän intressit oli jo aivan toisentyyppisissä ilmaisutavoissa. Kului vuosikymmen, ja mieli rupesikin halajamaan takaisin noihin akustisiin ihmisläheisiin tunnelmiin. Päätimme vuonna 1999 tehdä ”Hunningolla baareissa” -nimisen akustisen kiertueen, jossa soitimme mahdollisimman pienissä ja omalaatuisissa kuppiloissa ympäri Suomen. Se oli niin hauskaa, että teimme seuraavana vuonna jatko-osan, ”Hunningolla baareissa II” -kiertueen. Kylien kuppilat täyttyivät jälleen ääriään myöten viikonpäivistä riippumatta ja meininki oli hurjaa", Ilkka Alanko muistelee.

Keväällä yhtye suuntaa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen akustiselle kiertueelle. Paikat ovat suurentuneet, mutta meininki on pysynyt ja luvassa onkin koko kevät akustista unelmaa.

"Yli kaksikymmentä vuotta on kulunut, ja päätimmekin kesällä -23 soittaa kokeilumielessä pitkästä aikaa yhden akustisen konsertin. Tämä Tuusulan Krapin Pajan keikka tuntui siinä määrin innostavalta, että päätimme vihdoin toteuttaa unelmamme akustisesta kiertueesta ”oikeissa” keikkapaikoissa mukavissa puitteissa. Akustinen Unelma 2024 on käymässä toteen", Alanko jatkaa.

 

Neljä Ruusua - Akustinen unelma 2024
23.02. Tampere, Tavara-asema
24.02. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
13.03. Kuopio, Musiikkikeskus
14.03. Kajaani, Kaukametsä
15.03. Jyväskylä, Lutakko
16.03. Mikkeli, Mikaeli
22.03. Porvoo, Taidetehdas
23.03. Turku, Viking Grace
28.03. Lahti, Möysän Musaklubi
29.03. Hyvinkää, Hyvinkääsali
30.03. Helsinki, Korjaamo
05.04. Ylivieska, Akustiikka
06.04. Oulu, Tullisali
12.04. Espoo, Sellosali
13.04. Pori, Yyteri
19.04. Hämeenlinna, Verkatehdas
20.04. Kuusankoski, Pato Areena
26.04. Savonlinna, House of Olaf
27.04. Turku, Logomon Teatro-sali

Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 6.10. klo 9.00.

 

Facebook
neljaruusua.fi
Instagram