Hanna Hirvoselta julkaistaan tänään uutta musiikkia - suuria tunteita tarjoilee "Valovuoden takaa"

Hanna Hirvoselta uutta musiikkia julkaisussa 27.10.

Laulaja Hanna Hirvonen tunnetaan huumorintajuisena, hersyvänä ja iloisena ihmisenä, jonka sydän sykkii vahvasti musiikille, iskelmälle ja tangolle. Hanna on Toivo Kärki laulukilpailu 2004 -voittaja, IskelmäMestari 2016 ja Tangomarkkinat laulukilpailun superfinalisti 2022. Yli 15 vuoden ajan Hanna on keikkaillut erinäisten kokonpanojen solistina, mukaan mahtuu myös iskelmätapahtumien suurempia konsertteja, lisäksi hän on saanut olla mukana mm. Vihreät Niityt -tapahtuman sekä Kiuruveden Iskelmäviikon ta­pah­tu­ma­jär­jes­te­lyis­sä.

Vuonna 2021 ilmestyi Hannan iskelmä- ja tanssimusiikkipainotteinen esikoisalbumi Aallonmurtaja, joka valittiin Kuukauden Levyksi joulukuussa 2021.

Nyt on uuden musiikin aika. Single Valovuoden takaa on julkaisussa 27. lokakuuta 2023.

Valovuoden takaa – on elämänmakuinen ja tunteita herättävä kappale. Olen onnellinen, että Matikaisen Terhin arkistoista löytyi tulkittavakseni juuri tämä tarina, jonka uskon koskettavan itseni lisäksi myös kuulijoita. Kaikilla meillä lienee elämässämme kannettavana niitä jonkinmoisia menneisyyden kipuiluja. Asioita, joista irtipäästäminen satuttaa, mutta myös luo kiitollisuutta tästä hetkestä, tästä päivästä. Juuri ne elämän kaarteet ja karikot ovat tehneet meistä vahvempia, yhdessä ja erikseen. Lämmin kiitos myös upeasta äänimaailmasta sekä sovituksesta Jalosen Pertille kumppaneineen”, Hanna kertoo uutuudestaan.

Kuuntele! VALOVUODEN TAKAA 3’47
SpotifyYouTube

Säv. & san. Terhi Matikainen
Sov. Pertti Jalonen

Äänitys, miksaus ja masterointi: Pertti Jalonen

Kitarat: Ville Nurmi
Basso, koskettimet, ohjelmointi ja taustalaulu: Pertti Jalonen
Taustalaulu: Katja Aakkula

p & © 2023 GRF Records

 

Tulevaisuuden suunnitelmikseen Hanna listaa itsensä ja ohjelmistonsa kehittämisen.

Haluan viihdyttää yleisöä ja toteuttaa itseäni. Tanssilavoille on aina valtava palo. Nautin siitä, että saan tanssittaa ihmisiä ja kertoa tarinoita musiikin siivin, kuten tämän uutuuteni kohdalla. Laulajan työ on hienoa vuorovaikutusta artistin ja kuulijan kesken”, Hanna jatkaa.

Hannan keikkakalenteri: https://www.gramofoni.fi/hanna-hirvonen/