Anitta Mattila aloittaa keikkailun maaliskuussa 2024!

- Anitta Gramofonin edustukseen

Tunnetuista Mattilan laulavista sisaruksista nuorin Anitta Mattila (29) on hiljalleen palailemassa esiintymisten pariin. Anitta perheineen muutti Turkuun vuonna 2021 ja hän on viime aikoina työskennellyt leipomon kahvilassa sekä Karvialla siskonsa Anne Mattilan Taidekahvilassa. Nyt kun lapset alkavat kasvaa isommiksi on jälleen mahdollisuus palata vahvemmin myös keikkailun pariin. Anitta on tehnyt keikkoja silloin tällöin, mutta omaa bändiä hänellä ei ole vielä ollut.

Anitta on 7-vuotiaasta asti viettänyt vapaa-aikansa pääosin tanssipaikoilla siskojensa matkassa mukana ja 9-vuotiaana päässyt jo levyttämäänkin.

– Olen pitkään haaveillut, että pääsisin jälleen viihdyttämään ihmisiä. Muutamia kertoja olen käynyt siskoani tuuraamassa ja olen tuntenut aivan valtavaa paloa päästä keikalle. Haluan niin nähdä ihmisten viihtyvän! Rakastan laulamista yli kaiken ja enhän minä itse asiassa koskaan sitä ole täysin jättänytkään. Harjoittelen lähes päivittäin, puhkuu juuri kuntosalilta energiaa ammentanut Anitta.

Anitta on levyttänyt mm. kappaleet ”Hullu nuori sydän”, ”Lattianrako” ja Charpenter-teemalevylle lauletun kappaleen ”Jambanlya”. Unelmissa ja suunnitelmissa on saada julkaisuun lähiaikoina myös uutta musiikkia.

Maaliskuusta minä ja uusi varta vasten koottu bändini Bonita lähdemme innokkain mielin keikoille. Yhdessä haluamme tarjota tanssijoille ja kuuntelijoille jalan alle menevän ja kivan kokonaisuuden, joka on koottu niin uudehkoista kuin vanhemmista kappaleista. Johtolankana rytmi, tarttuvat sanat ja jokaiselle jotain. Tanssimusiikilla ja tanssimisella on aina paikka minun sydämessäni. Tuskin maltan odottaa keikkailun alkua, aurinkoinen Anitta hehkuttaa.

Instagramhttps://www.instagram.com/anitta_mattila/
Facebookhttps://www.facebook.com/anitta.mattila.3