MIKAEL GABRIEL julkaisee vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia

Atlantin yli soutanut Jari Saario innoitti Mikael Gabrielia uudella Ruotsinlaiva-singlellä

Lähes vuosikymmenen ajan kotimaisten artistien ykkösnimiin lukeutuvalta Mikael Gabrielilta saadaan vuoden julkaisutauon jälkeen uutta musiikkia. 3.11 ulos tulleen, hyväntuulisen ja tarttuvan Ruotsinlaiva-singlen taustatarina on hyvin monitasoinen. Jo pitkään artistin työpöydällä ollut kappale sai lopullisen muotonsa paljon mediassa huomiota saaneen, Atlantin yli soutaneen Jari Saarion tarinan inspiroimana, joka symboloi artistin mukaan koko maapallon tämänhetkistä tilaa.

"Seurasin tosi vaikuttuneena Jarin huimaa matkaa Atlantilla ja sen seurauksena mieleeni tuli jo pidemmän aikaa olemassa ollut biisiaihio, joka alkoi tuntumaan nyt syksyllä tosi monella tasolla ajankohtaiselta. Vaikka Ruotsinlaivan tekstissä puhutaan lapsuuden peloista uppoavaa laivaa kohtaan, sen syvempi tarkoitus peilaa oikeastaan huolta koko maapallon tilasta. Tuntuu, kuin olisimme tällä hetkellä kaikki yhdessä isossa laivassa, jossa välillä yritämme harhauttaa huolestuneet ajatuksemme muualle, mutta lopulta mielen valtaa epävarmuus siitä, mitä huominen tuo tullessaan. Samanlaisia tuntemuksia meissä suomalaisissa herätti myös Jarin hurja matka. Ollaan siis vähän kuin kaikki samassa isossa veneessä, jonka liikehdintää emme täysin pysty hallitsemaan. Tärkeintä on kuitenkin pitää yhtä ja uskoa parempaan tulevaan", Mikael Gabriel taustoittaa.

Vaikka Ruotsinlaiva-single kätkee sisäänsä paljon syvyyttä, on se sävyltään kuitenkin lämmin ja toiveikas. Artistin lisäksi kappaletta ovat olleet tekemässä OP Vuorinen, Tido ja Axel Ehnström. Tunnelmaltaan Ruotsinlaiva vie takaisin artistin menestyksekkään Elonmerkki-albumin lähteille, joka nojasi tuotannoltaan vahvoihin ja tarttuviin pop-melodioihin. Ruotsinlaiva enteileekin artistin seuraavaa musiikillista kokonaisuutta, josta tiedotetaan ensi vuonna lisää.

Mikael Gabriel somessa:
Instagram / Facebook / TikTok