Svengaavaa ja tarttuvaa iskelmäpoppia loihtiva Matti Samuli on Lomatunto-debyyttisinglensä äärellä

Matti Samuli (Heiskanen) on tuore laulaja-lauluntekijä Helsingin Kulosaaresta. Matti Samulin musiikillisena ohjenuorana toimii aikuisempaan makuun maistuva, svengaava iskelmäpoppi.

Uuden artistin debyyttikappale Lomatunto houkuttelee kuulijaa kohti tanssilattiaa funkkaavan sykkeen voimin. Puhaltimilla ja orgaanisilla soundeilla höystetty kappale on tehty yhteistyössä lauluntekijä-tuottaja Mia Kavaston kanssa, ja siinä soittaa ryhmä maamme ykkösmuusikoita.

”Kappale on hyvän mielen kannanotto tämän ajan yleisinhimilliseen dilemmaan: ’jos maksan lentoveroa, onko omatunnossa eroa?’. Kuinka elää puhtain mielin tässä palavassa maailmassa, kun kaikki mitä teemme kuluttaa jo äärirajoillaan olevaa luontoa – ja meillä olisi silti vain tämä yksi elämä elettävänä ja maailma nähtävänä?”, Matti Samuli pohdiskelee.

Kappale linkittyy ilmastonmuutoksen ja luonnon nykytilan kautta myös Matti Samulin toiseen intohimon kohteeseen. Eläinrakkaalle artistille on tärkeää kaikkien eläinten hyvä kohtelu ja hyvinvointi. Hän onkin työskennellyt koko uransa eläinlääkinnän parissa klinikkaeläinhoitajana, ja toimii tälläkin hetkellä yrittäjänä alalla.

Kappaleella soittavat muusikot:

Vesa Anttila - Kitara
Mia Kavasto - Koskettimet
Harri Rantanen - Basso
Anssi Nykänen - Rummut
Antti Rissanen - Puhaltimet
Pope Puolitaival - Puhaltimet
Jukka Eskola - Puheltimet

INSTAGRAM | SPOTIFY