SUVI TERÄSNISKA JULKAISEE 12. ALBUMINSA PERJANTAINA

Kuvaaja: Viivi Huuska

Upea Suvi Teräsniska julkaisi kahdennentoista albuminsa Seuraavassa elämässä perjantaina 22. maaliskuuta.

Suvin edellisestä omia kappaleita sisältävästä studioalbumista on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta. Näiden vuosien aikana Suvin elämässä on tapahtunut paljon ja se kuuluu tällä uudella albumilla, joka on Suvin menestyksekkään uran ehdottomasti henkilökohtaisin. Laulujen teemat liikkuvat ihmiselämän risteyskohdissa. Kappaleissa kuuluu luopumisen haikeus ja rakastamisen vaikeus mutta myös vahva elämän nälkä.

- Edellinen omia kappaleita sisältävä pitkäsoitto käsitteli paljon teemoja vanhemmuudesta. Olihan se luonnollista, sillä olin nuori äiti. Tämän levyn teemana rakkaus ja ihmissuhteet ovat loppumaton kaivo. Niistä on kirjoitettu lauluja vuosisatoja, eikä tämä levy tee poikkeusta. Laulut ovat syntyneet rakastamisen vaikeudesta ja haasteista, nöyryydestä, ikävästä ja kaipauksesta. Koen olevani vahvimmillani voimakkaiden tunteiden äärellä ja toivon, että tämä albumi tuo lohtua sen kuuntelijalle yhtä paljon kuin sen tekeminen on tuonut minulle, Suvi kuvailee tulevaa albumia.

- Suvin upea lauluääni ja poikkeuksellinen tulkintakyky on kypsynyt entisestään vuosien varrella. Tällä levyllä hän pääsee näyttämään taitonsa näiden vahvojen sävellysten ja koskettavien tekstien kanssa, toteaa Pequ Nieminen, joka on toiminut Suvin A&R:nä uran alusta saakka.

Suvin albumin tekijätiimi on maan ykköskaartia ja albumin kappaleita ovat olleet tekemässä muun muassa Tiina Vainikainen, Janne Rintala, Leri Leskinen, Jukka Immonen, Johannes Brotherus ja Saara Törmä.

Suvi Teräsniska - Seuraavassa elämässä
1. Kaikki mussa tahtoo
2. Seuraavassa elämässä
3. Saanko sanoa
4. Tästä se alkaa
5. Silmästä silmään
6. Ahvenanmaa
7. Kaikki joiden jäljet säästin
8. Parasta ennen
9. Vihaton
10. Samase

 

Suvi Teräsniska:
Facebook
Instagram
TikTok
Spotify
warnermusic.fi/suviterasniska