Suomi-indien kärkinimeksi viime vuosina noussut ARPPA julkaisee uutta musiikkia

Kriitikoiden ja yleisön ylistämä Arppa julkaisi tulevan levynsä ensimmäisen singlen Kavereita, Hilma

Hurmaavaksi, tunnelmalliseksi ja erikoiseksikin kuvailtu Arppa-soundi on muodostunut yhdeksi kotimaisen musiikin tunnistettavimmista. Sadunomaisten ja ajoittain äkkiväärienkin tekstien ympärille rakentuu eheä äänimaailma, joka kuljettaa kuulijaa milloin Puomibaariin Laila Kinnusen kanssa ja milloin kertomukseen mystisestä Hilmasta, jonka kanssa sopii olla vain kavereita.

Tänään julkaistun singlen on tuottanut Arpan luottotuottaja Väinö Karjalainen, joka on työskennellyt myös artistin tulevan albumin parissa. Kavereita, Hilma on myöhemmin tänä vuonna julkaistavan albumin ensimmäinen singlelohkaisu. Kappaleelle julkaistiin tänään myös kaitafilmille kuvattu dokumentaarinen musiikkivideo.

Vuonna 2020 debytoinut Arppa on julkaissut urallaan kolme studioalbumia (Laavalamppuja 2020, Kinovalon alla 2021, Valeria 2023) ja noussut lyhyessä ajassa niin kriitikoiden kuin yleisöjen suursuosikiksi, jonka keikat loppuunmyyvät ympäri Suomen. Artisti on huomioitu viiden tähden levyarvioiden lisäksi myös yhteensä neljällä Emma-ehdokkuudella. Kiertueen lisäksi Arppa valmistelee tulevaa albumia, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin. Arppa julkaisi tänään uuden singlen yhteydessä mittavan kevätkiertueen ja keikkailee yhtyeineen myös festareilla kesän läpi.

Kevään keikat:

17.4. Selvä Pyy, Äkäslompol
18.4. Selvä Pyy, Äkäslompolo
19.4. Papana, Inari
20.4. Hotelli Peltohovi, Kiuruvesi
26.4. Logomo, Turku
27.4. Kerubi, Joensuu
28.4. Chef’s Night, Pallas
2.5. Korundi, Rovaniemi
3.5. 45 Special, Oulu
4.5. 45 Special, Oulu
10.5. Suisto, Hämeenlinna
11.5. West Coast Billiard, Kokkola
12.5. Mikaeli, Mikkeli
15.5. Ö-talo, Riihimäki (duo)
18.5. Skenesali, Vantaa
22.5. M/S Finlandia (duo)
24.5. Tavastia, Helsinki (S)
24.5. Tavastia, Helsinki

Arppa somessa:
Facebook / Instagram / TikTok