Syksyllä 2020 ensi-iltaan tullut näytelmä Kiroilua jäi pandemian jalkoihin: esityskertoja ehti kertyä ainoastaan viisi, nekin rajoitetuille katsomoille. Nyt sali on jälleen auki, ja esitys saa uuden lähdön uusintaensi-illassa lauantaina 30.10. klo 19.

Tampereen Työväen Teatterin omana tuotantona valmistunut Kiroilua kertoo kiroilusta, sanojen mahdista ja armottomasta vitutuksesta. Voimasanoja ei varota, vaan niillä herkutellaan. Rooleissa nähdään Samuli Muje ja Tommi Raitolehto, jotka myös loivat workshop-menetelmällä materiaalia näytelmän sisällöksi yhdessä Otso Kauton kanssa. Kautto kirjoitti lopullisen näytelmätekstin ja ohjaa esityksen.

Ensiarvioissa Kiroilua kiitettiin mm. tarkkanäköisyydestä, itseironisuudesta, lavasäteilystä, hyvästä kemiasta ja tarkasta rytmistä. Esityksiä nähdään läpi syyskauden.

 

Asan uudistunut yhtye levynjulkaisukiertueella

Omaehtoista, runollista räppiä tekevä Asa vierailee yhtyeineen TTT-Klubilla lauantaina 6.11. klo 22. Keikka on levynjulkaisukiertueen Tampereen-etappi. Asa & Bandilta ilmestyi juuri uusi Siemeniä-albumi, ja samalla bändin nimi muuttui muotoon Asa Bäänd II.

Australian aboriginaalit eivät vietä syntymäpäiviä, mutta nimeävät itsensä uudelleen, kun kokevat kasvaneensa ihmisinä. Samoin on Asa yhtyeineen vaeltanut läpi unien kohti omia maailmoja – herännyt henkiin originaalin äänimaailman ja uuden nimen turvin. Siemeniä-albumi kulkee pelkojen ja epävarmuuksien pimeydestä vakaasti kohti valoa", linjaa levyn esittely.

Marraskuussa esittäytyy myöskin Pelle Miljoonan uusi yhtye, joka koostuu hänen synnyinkaupunkinsa Haminan muusikoista. 13.11. kuullaan kappaleita uudelta Manifesto 21 -EP:ltä Pellen ikihittien ohella.

Toivottuina lauluntekijävieraina palaavat keikalle Samae Koskinen (20.11.) ja Dave Lindholm (27.11.). Stand up -klubeilla nähdään Jaakko Saariluoma ja Jukka Lindström (12.11.) sekä Illusia Sarvas, James MacDonald ja Fredi Lilius (26.11.) Teatteriesitysten ohjelmistossa jatkavat Ukkometsot, Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu sekä Idiootit ympärilläni.

Tutustu ohjelmistoon verkossa:
https://ttt-teatteri.fi/ttt-klubi

Tutustu TTT:n turvallisuusohjeisiin:
https://ttt-teatteri.fi/turvallisesti-teatteriin