Portaali-single YouTubessa
Portaali-single Spotifyssa

Kappale on ensimmäinen näyte runollisia sanoituksia ja murskaavan nopeaa corea musiikissaan yhdistelevän Marton joulukuussa ilmestyvältä EP:ltä."Portaali" on kertomus matkasta. Kappaleen pelkistetyn tehokkaalla videolla punaisten siimojen läpi pyrkivät nykivät hahmot saavuttavat portaalin toisen puolen.

Katso "Portaali"-video:
https://youtu.be/SD9cginG0qg

Marton kitaristi Ville-Veikko Laaksonen avaa "Portaali"-kappaleen taustaa:
"Kuten kappaleen titteli antaa ymmärtää, videolla ollaan kulkemassa läpi paikasta A paikkaan B. Onko paikka A hyvä ja B paha, tai toisinpäin, on tulkinnanvarainen. Jotain jätetään taakse, jotain otetaan vastaan. Kokijan pohdittavaksi jää: kuka, mitä tai miksi. "Portaali"-kappale itsessään on napakka ja tyly. Se on vaihtoehtoisen coren ja grindin sekoitusta. Se on yksi ensimmäisistä teoksista, joka löysi muotonsa ja paikkansa "Sine Nomine"-EP:llä".

Marto syntyi kokeneiden muusikoiden intohimosta tuottaa äärimmäistä musiikkia laadukkaasti. Yhteissoittoa bändi on ehtinyt hioa jo ennen Marton perustamista, sillä neljä sen viidestä jäsenestä musisoi saksalaiselle Lifeforce Recordsille levyttävän atlases-yhtyeen riveissä.Portaali-singlellä esitellystä napakkuudesta huolimatta Marton väripaletista löytyy myös seesteisempiä sävyjä, joita esitellään 17. joulukuuta julkaistavalla "Sine Nomine"-EP:llä. Julkaisusta vastaa telakalta palannut Rockhopper Music.

Kokoonpano
Nico Brander - Kitara (Atlases)
Ville-Veikko Laaksonen - Kitara (Atlases, ex-Oceanwake)
Arttu Leppänen - Rummut (Atlases, ex-Callo)
Jesse Simola - Laulu (Atlases)
Ville Vuorinen - Basso (ex-Callo)

 

Marto somessa
Facebook: https://www.facebook.com/martonorth
Instagram: https://www.instagram.com/martonorth/