Olot leijuu huolettomasti uudella sinkullaan

 - Vahingossa ikävä Spotifyssa.

Indie-elektropop -yhtye Olot leijuu huolettomasti uudella singlellään Vahingossa ikävä. Yhtye luottaa klassisen tarttuviin pop-koukkuihin, kasvattaa biisiä tyylikkäästi ja pitää kuulijan koukussaan loppuun saakka. Vahingossa ikävä kertoo siitä, kuinka karkuun päässeitä ajatuksia seuraamalla voi päätyä toivomaan, ettei aamu ei koskaan koittaisi. Kappale syntyi alkuvuonna 2020 nimensä mukaisesti vahingossa.

Biisi ilmestyi mulle jonkun haaveilun tuloksena nuudeleita keittäessä. Tarina tasapainottelee hyväksynnän ja kaipuun välillä, kääntäen hyvät hetket kunnon bailaukseksi. Asioista voi kertoa myös suoraan”, yhtyeen Antti Soulanto kertoo.

Olot on helsinkiläinen yhtye, jonka kaksi aiempaa singleä Tässä kohtaa tuntuu ja Puhutaan takaperin ovat saaneet hyviä arvioita ja päässeet sekä Spotifyn soittolistoille että radiosoittoon.

Olot on Lauri Antikainen, Antti Soulanto ja Matti Tervo.

 

Vahingossa ikävä (lyriikat)

mulle tuli sua vahingossa ikävä
ihan vahingossa mieli karkas sisältä
se lähti ominpäiten matkalle
ajatuskatkolle
lasken hengityksii hiljaa

ne laskee sun niskan päältä
samalla ku sä haihdut täältä
sun tuoksu leijailee silmissä
elän pilvissä
lasken hengityksii hiljaa

vielä tänään
pyydän sua jäämään

 

Olot somessa:

Olot fanisivu: https://www.facebook.com/olot.fanisivu/​
Instagram: https://www.instagram.com/olot.olot.olot/
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC5mmqFz1BcAshLgi9Vgh3Fw