Eeppi Ursin haaveilee koronan jälkeisestä ajasta

New Yorkiin muuttanut laulaja-lauluntekijä Eeppi Ursin julkaisi tänään uuden When It’s All Over -singlen. Koronan keskellä kirjoitettu kappale antaa esimakua Eepin ensi vuoden alkupuolella julkaistavasta Speechless -albumista. Katso Jyri Sariolan ohjaama video täältä.

Monipuolinen laulaja-lauluntekijä Eeppi Ursin julkaisi tänään toisen singlen alkuvuodesta 2022 ilmestyvältä Speechless -albumiltaan. Uusi When It’s All Over -kappale on kirjoitettu New Yorkissa loppuvuodesta 2020 kun koronapandemian keskellä oli eletty vajaa vuosi.

- Tämä laulu on syntynyt korona-ajan inspiroimana. Mietin etenkin ikäihmisten kohtaloa, monet heistä olivat joutuneet olemaan eristyksissä ilman mahdollisuutta tavata läheisiään. Aika karu kohtalo elämän loppumetreillä. Laulun tekstissä pidetään kädestä kiinni, tuodaan kukkia, astutaan sisälle ja halataan. Sitten kun tämä kaikki ohi, kommentoi Eeppi Ursin tarinaa uuden biisinsä taustalla.

When It’s All Over -kappaleella Eepin lisäksi soittavat Jyri ja Petteri Sariola sekä Timo Hirvonen. Kappaleen tuottajana toiminut Jyri Sariola on ohjannut myös biisiin kuvatun videon, jonka kuvituskuvat ovat Eepin kännykkäkameran otoksia. Kappale on ehditty esittää jo muutaman kerran Eepin Love Boat -livestream konserttisarjassa, joka sai alkunsa koronan vietyä livekeikat. Tähän mennessä Eeppi on soittanut jo noin viisikymmentä Love Boat -livestriimiä.

New Yorkiin vuoden vaihteessa 2019-2020 muuttanut Eeppi Ursin julkaisi viimeisimmän albuminsa Jäljet syyskuussa 2017. Englanninkielisellä Yellow Page Girl -albumilla soolouransa vuonna 2009 aloittanut Ursin on vaihtanut laulukielen takaisin englantiin muutaman suomenkielisen sooloalbumin jälkeen. Vuoden 2022 alussa julkaistavalta Speechless -levyltä on julkaistu jo aiemmin single Down.

Ursin tunnetaan monipuolisena laulajana ja musiikintekijänä ja myös mm. lauluyhtye Club For Fivesta. Vuonna 2018 hän esiintyi myös ensimmäisenä suomalaisena The New York Songwriters Circle -järjestön vieraana The Bitter End -klubilla New Yorkissa.

www.eeppiursin.fi
www.facebook.com/eeppiursinofficial
www.instagram.com/eeppiursinofficial