Jaakko Kuusisto ja Katariina Kummala esittelevät kevään ohjelmistoa ennen konserttia

Torstaina 18.11. klo 19 suuresta sinfoniaorkesterisoundista ja pohjoisen luonnon inspiroimasta musiikista pääsee nauttimaan laaja yleisö, kun Kuopion kaupunginorkesteri esiintyy ylikapellimestarinsa Jaakko Kuusiston johdolla Pohjoisen kutsu -ilmaiskonsertissa Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa. Konsertti myös livestriimataan orkesterin YouTubekanavalle. Ohjelmassa ovat Einojuhani Rautavaaran linnuille ja orkesterille sävelletty Cantus
Arcticus ja Jean Sibeliuksen herkkä Sinfonia nro 6. Ennen konserttia, klo 18 yleisölle esitellään ensi kevään ohjelmistoa. Kuopion kaupunginorkesteri avaa oven ensi kevään 2022 ohjelmistoon kaikille avoimessa asiakastilaisuudessa to 18.11. klo 18 alkaen Kuopion Musiikkikeskuksen Valohallissa. Orkesterin ensi kevään kausikonsertteja esittelevät ylikapellimestari Jaakko Kuusisto sekä Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja Katariina Kummala. Ilta jatkuu Konserttisalin puolella Kuusiston johtamalla ilmaiskonsertilla Pohjoisen kutsu. Konsertissa soi pohjoinen sielunmaisema, jonka sävyjä kuvaamaan säveltäjät ovat ammentaneet inspiraatiota arktisesta luonnosta. Cantus Arcticus on säveltäjä Einojuhani Rautavaaran vaikuttava teos, joka on sävelletty linnuille ja orkesterille. Teoksessa yhdistyvät luonto, mystiikka ja melankolia. Linnunäänet ovat kuin yksi soitin tai useita eri soittimia, jotka toimivat joko laulusolisteina tai yhtenä soitinryhmänä orkesterissa. Säveltäjä on jättänyt kapellimestarille vapauden musiikin ja lintusoitinten sovittamisessa toisiinsa. Illan laulutähtiä ovat mm. laulujoutsen, kurki, kuovi ja tunturikiuru. Jean Sibelius on todennut kuudennesta sinfoniastaan, että se toi hänelle mieleen ensilumen tuoksun. Hän halusi tarjota ”annoksen puhdasta lähdevettä” vastapainona eurooppalaisten aikalaistensa Straussin ja Mahlerin prameileville orkesteriteoksille. Sibeliuksen mukaan ”teosta kannattavat pohjavirrat syvällä musiikin pinnan alla”. Kuudes sinfonia onkin enigmaattisen kaunis, herkkä ja lyyrinen teos, joka on jäänyt säveltäjän muiden sinfonioiden varjoon. Orkesteri haluaa myös ulottaa konsertin niille, jotka eivät pääse paikan päälle eli konsertti striimataan livenä orkesterin YouTube-kanavalle. Striimattu konsertti on nähtävillä konserttipäivästä 1 kk ajan.

Konsertin kesto on noin 1 tunti, ei väliaikaa. Konserttiin on vapaa pääsy, eikä siihen tarvitse noutaa lippuja
etukäteen.

www.kuopionmusiikkikeskus.fi | www.kuopionkaupunginorkesteri.fi

www.facebook.com/KuopionMusiikkikeskus | www.facebook.com/Kuopionkaupunginorkesteri

www.youtube.com/KuopioMusiikkikeskus | www.instagram.com/kuopionkaupunginorkesteri