MARIA TYYSTER JULKAISEE ALBUMIN "UUDEN AAMUN LAULUJA"!

Maria Tyysterin albumi "Uuden aamun lauluja" julkaistaan 5.11.2021 suoratoistopalveluissa ja CD:nä.

Albumilta on julkaistu jo kolme singleä, joista yhdessä Maria Tyyster duetoi Vesa Haajan, ja toisessa Kyösti Mäkimattilan kanssa. "Uuden aamun lauluja" sisältää 12 kappaletta, jotka vievät kuulijan amerikkalaisen kantrin, rockabillyn, sekä suomalaisen iskelmän ja rautalankamusiikin maailmaan. Albumi sisältää covereita, vanhoja amerikkalaisia klassikoita, joihin on tehty uudet suomalaiset sanat, sekä aivan uusia kappaleita, joista "Polttaa" ja "Kesää kohti" ovat tilaustyönä Marialle tehtyjä. Hän halusi albumin henkivän aitoa juurimusiikkitunnelmaa.

Kaikki soittimet ovat "oikeita" ja albumin tekijäkaarti koostuu rautaisista musiikkialan ammattilaisista. Tuottajaksi Maria löysi Aukusti Koiviston. He jakavat saman musiikkimaun ja yhteistyö onkin sujunut mutkattomasti ja luotettavasti! Aukustin pettämätön tyylitaju ja suvereeni monilahjakkuus ovat olleet avainasemassa albumia rakennettaessa.

Maria Tyyster tunnetaan vuoden 2014 tangokuningattarena. Yli 15 vuoden keikkakokemus on kasvattanut Marialle nyt varmuutta julkaista sellaista musiikkia, joka on vaikuttanut taustalla aina. Hän rakastaa rautalankamusiikkia, kantria ja rockabillyä. Kolmisen vuotta sitten hänen ystävänsä Kyösti kysyi, mitä musiikkia Maria haluisi oikeasti seuraavaksi tehdä. Vastaus oli selvä. Tuosta kysymyksestä lähti ajatus julkaista hänen omaa lempimusiikkiaan. "Pullo viiniä käy" oli ensimmäinen kappale, jonka ympärille albumia lähdettiin rakentamaan. Demoäänitykset aloitettiin marraskuussa 2020.
"Uuden aamun lauluja" symboloi uutta alkua - itsenäistä ja rohkeaa Mariaa. Hän halusi itse olla mukana albumin kaikissa vaiheissa ja tehdä albumin täysin omakustanteisesti alusta loppuun, ilman isoja levy-yhtiöitä. Soittajiksi valikoitui ystäviä ja rakkaita ihmisiä. Muun muassa Marian puoliso ja poikapuoli soittavat albumilla. Kun maailmantilanne vei keikat, piti Marian keksiä itselleen muita tulonlähteitä. Hän perusti Kello- ja kultaliikkeen yhdessä puolisonsa ja ystäviensä kanssa, aloitti sosionomi-opinnot, sekä työskenteli Personal Trainerina ja lastensuojelulaitoksessa. Loppukesästä jatkuivat myös keikat. Kesällä Maria valittiin kuntapäättäjäksi Säkylässä. Albumin kustantaakseen Maria onkin lapsiperheen arjen ohella siis tehnyt valtavasti työtunteja, mutta jokainen niistä on ollut sen arvoinen. Raskas työ palkitaan vihdoin!
- Tärkeintä minulle on, että saan julkaista albumin, joka sisältää minulle rakasta musiikkia.
Albumin, josta voin olla aidosti ylpeä.
Maria jatkaa keikkailua, yrittäjän kiireistä perhe-elämää, opiskelua sekä työskentelyä lastensuojelun parissa.