'Living a Lie' on Gtarzeen debyyttisingle, joka on lohkaistu hänen myöhemmin julkaistavalta sooloalbumiltaan. Kappale on fiktiivinen kertomus valheiden ja toiveiden täyttämästä online-suhteesta. Monet ihmiset voivat samaistua sanoituksiin, jotka heijastavat verkossa rakastumisen tunteisiin ja sen seurauksena pieleen menneisiin todellisiin ihmissuhteisiin epätodellisen online-suhteen jälkimainingeissa. Suomalainen laulaja- basisti Marco Luponero, joka on vaikuttanut speed metal-yhtye Terrorwheelissa sekä melodisessa metalliyhtye Altariassa ja nykyisin vaikuttaa yhtyeessä Marco Luponero & The Loud Ones, lainaa voimakkaan äänensä kappaleeseen, joka päättyy melodisten kitarasoolojen ilotulitukseen, jylisevään bassoon, Eddie Vedderiä tributoiviin huudahduksiin ja voimakkaisiin rumpuihin, joita soittaa Kari Storckovius suomalais-kanadalaisesta rock-yhtyeestä Forth.'Living a Lie' on tunteellinen ja melodinen hardrockibiisi. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Gtarzee, alias Tim Norrgrann. Se nauhoitettiin ensin osittain Gtarzeen kotistudiossa ja Soundwell Studiossa Valtteri Kallion avustuksella. Valtteri Kallio vastaa kappaleen miksauksesta ja Janne Hakanen masteroinnista.

Kuuntele "Living a Lie":

Spotify: https://spoti.fi/3BKznFl
Youtube: https://youtu.be/tZd9tbbm3Zc
Apple Music: https://apple.co/31vCXqk
Bandcamp: https://gtarzee.bandcamp.com/
Amazon: https://amzn.to/3bDpDBZ
Deezer: https://www.deezer.com/us/album/269119492
Tidal: https://listen.tidal.com/album/202682932

Kuka on Gtarzee? Gtarzee on sooloartisti Tim Norrgrann. Tim Norrgrann tunnetaan parhaiten yhtenä suomalais-kanadalaisen hard rock-yhtye Forthin lauluntekijöistä ja sekä sen kitaristista. Tim aloitti kitaransoiton jo nuorena, mutta siirtyi bassoon 2000 -luvun alussa ja liittyi kahteen toisistaan poikkeaviin bändeihin; pop rock -bändi Beneath the Bediin ja progebändi Etherealiin. Tim siirtyi takaisin kitaransoittoon liittyessään hard rock -yhtye Naked Idolin riveihin vuonna 2008. Tim jatkoi musiikillisia seikkailujaan ja kaivoi basson uudelleen esiin ja äänitti bassokitaran Kultakypärän kappaleeseen 'Voittaja'. Kappale 'Voittaja' oli Fintoton tunnuslaulu vuonna 2010. Elokuussa 2010 Tim otti kitaran uudelleen esiin ja muodosti The Rocin kanadalaisen laulajan Brian Forthin kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin bändi muutti nimensä Timin ehdotuksesta Forthiksi. Tähän mennessä Forth on julkaissut kolme albumia; debyyttialbumi "Road Stories" (2014), toinen albumi "Captivity" (2019) ja äskettäin julkaistu kolmas albumi "Forth" (2021). Nyt Tim Norrgrannin musiikillinen seikkailu jatkuu Forthin ohella sooloartistina Gtarzee. Gtarzee (feat. Marco Luponero) 'Living a Lie' julkaistaan 4. marraskuuta 2021.