"Eihän näistä tuskaisista kohmeloista yleensä huudella"

Rautalankaiskelmän ja -rockin uusiin nimiin lukeutuva Kalle Kaaja ennakoi jo tulevaa pikkujoulukautta: huomenna julkaistavassa Liskojen yö -singlessä on läsnä vahva tunnelma, johon moni voi samaistua omakohtaisten kokemustensa kautta. Uusi biisi on samalla ensimmäinen uusi Kalle Kaaja -kappale sitten vuoden 2018 Unta kauniimpaa -albumin.

Jo vuosia sitten Kallen komppikitaristi Ari "Arvi" Ylimyksen tekemä demo nyt julkaistusta singlestä sai uuden c-osan sekä viinanhuuruiset tekstit, joissa on mukana myös "paha silmä", löyhä viittaus Jaloviinaan.

"Paha silmähän voi tunnetusti toimia filtterinä ahdistusta vastaan, mutta saada itsessään aikaan myös pelkkää tuskaa", Kaaja toteaa ja jatkaa: ”Eihän näistä tuskaisista kohmeloista yleensä huudella. Juhlintaa seuraa katumus ja taas luvataan tehdä parannus."

Jo yli kahden vuosikymmenen ajan musiikkia tehnyt Kaaja tuli suuren yleisön tietoisuuteen Kulkukoirat-yhtyeen solistina, ja myös uusi Liskojen yö -kappale kunnioittaa edesmenneen Topi Sorsakosken perintöä. Kalle Kaajan viimeisimmän Unta kaunimpaa -albumin tuotti Hectorinkin tuottajana toiminut Okko Laru, ja biisejä levylle tekivät muun muassa Esa Eloranta sekä Ari "Selkä" Pulkkinen.

Huomenna julkaistava biisi äänitettiin bastisti Veli ”Veli” Hakalan studiossa Seinäjoella. Rumpuosuuksista vastasi Harri ”Oinari” Vainionpää ja kitarassa legendaarinen Jyrki ”Tellu” Telilä. Ari ”Arvi” Ylimys soitti niin ikään biisiin kitaroita ja dobron. Leena Saunanen loi biisiin taustalaulusovitukset ja hän oli myös laulamassa studiosessiossa. Lisävahvistusta laulutaustoihin antoi vielä Harri Risku.

Kuvaaja Caius Bruunin ohjaama visuaalisesti vahva musiikkivideo julkaistaan pian.

 

www.kallekaaja.net
Facebook