Helsinkiläinen Fearout julkaisi tänään odotetun debyyttialbuminsa Bleedthrough. Albumin kunniaksi bändi julkaisi myös neljännen musiikkivideonsa kappaleesta Bring Me Down ja se on nähtävissä täällä

Bändi kertoo albumin syntyprosessista:
"Vuosien treenikämpällä ja keikoilla vietetyn hauskanpidon jälkeen bändi totesi, että mitä jos kokeiltaisiin ahdistaa itsemme kunnolla nurkkaan ja tehdään levy. Noin 70 miljoonaa sydämenlyöntiä myöhemmin ’Bleedthrough’-albumi näkee päivänvalon 5.11.2021.
2019 joulukuussa bändi listasi senhetkisen biisilistan läjään ja äänesti ne siihen järjestykseen, jossa niitä alettaisiin äänittää. Tammikuuksi 2020 oli varattu pari päivää studioaikaa Ville Pystysen (Plutonium-74) studiosta ja ajatuksena oli äänittää rummut niin moneen biisiin kuin vain mahdollista. Kaksi päivää myöhemmin Topi oli hakannut 12 biisiin pannut narulle, joten tilanne näytti erittäin hyvältä ja oli aika päästää Minttu matalataajuusosaston kimppuun. Äänittäjänä jatkoi Justus ja paikaksi vaihtui rakas treenikämppämme Pallila (lokaatio on Pasilan ja Vallilan välissä).

Bassotkin saatiin kursittua nauhalle säädyllisessä ajassa ja taisipa Argkin äänittää yhteen biisiin jo kitaratkin, kun pienen pieni globaali pandemia pääsi yllättämään. Eli hommat seis ja näinkö me kuollaan kaikki? No, ei kuoltukaan, mutta parin kuukauden paussin jälkeen Topi totesi, että otetaanpa ja kvantisoidaan rummut kohdalleen, jotta rytmiosio saadaan tiukaksi. Ok, mites se tehdään? Pari YouTube-videota myöhemmin alkoi olla asiasta jonkinlainen haju, mutta tässä prosessissa tuhrautui kesä 2020 ja lopputulemana oli havainto, että kun rummut on nyt ns. gridissä, niin bassoissa on löysää. Eli Minttu joutui vetämään bassot uusiksi. Sori siitä. Onni onnettomuudessa oli se, että Minttu oli kehittänyt parempia bassolinjoja tauon aikana.

Sitten kuusikielisten kimppuun. Aikataulullisista ja muista käytännön syistä Arg ja Justus päättivät jakaa kitarointivastuun, lisäksi oli melko luontevaa, että jotkut biisit, joita oli viimeksi päästy soittamaan kimpassa vuotta aiemmin soittaisi ne säveltänyt henkilö. Joulun tienoolla 2020 alkoi olla kitaroiden osalta valmista. Tai niin luultiin. Laulut sovittiin vedettäväksi seuraavana keväänä, kun päästäisiin jonnekin rauhalliseen mökki + järvenrantamaisemaan tunnelmoimaan. Talven aikana kuitenkin Justus ja Minttu sävelsivät ja koeäänittivät liidi- ja taustalaulut sen verran tiukkaan jiiriin, ettei vapuksi suunniteltuna lauluäänitysviikonloppuna tarvitsisi kuin julistaa biisit purkkiin. Lisäksi Justus otti yhden erittäin hedelmällisen laululinjatsekki + -sävellyssession lauluopettaja Sara Strömmerin (Shereign) kanssa. Näillä valmisteluilla Mikkelissä pidetty äänityssessio tuottikin vokaalit ja konsonantit kaikkiin levyn biiseihin. Lisäksi kännipäissään keksittiin, että Topi kysyisi tuntemansa Ray Hearnea (Haken) lausumaan natiivibrittinä puheosiot What’s in the Boxiin.

Ei muuta kuin äänet sekaisin. Miksaajaksi oli kysytty Seppo Nummelaa (Dead Shape Figure) ja hän tarttuikin koemielessä ekana Point Blank Rangeen. Tuomio oli tyly: muut kyllä kelpaa, mutta kitaroiden vaihevirheiden kanssa hän ei voi työskennellä. Eli Justuksen äänittämät kitarat menivät uusiksi. Ja uusiksi. Ja uusiksi. Lopulta muron ja pärinän suhde todettiin hyväksi ja bändi oli ymmyrkäisenä miksauksen tuloksesta. Paikka on teidän! Etämiksauksiin meni noin kuukauden päivät ja Sepin suosittelmana Masteroinnin hoiti Joni Borodavkin (End Of You). Valmiin levyn kanssa Arg otti yhteyttä Inverse Recordsin Joni Kantoniemeen, joka oli tyytyväinen tuotteeseen ja julkaisu Inversen kanssa sovittiin.

Jaa se nimi vai? No, niiden 25 biisin joukossa oli sellainen biisi kuin ’Bleedthrough’, joka ei tälle levylle päätynyt, mutta Arg kommentoi, että se oli sen verran hyvä kuvaus tän projektin hiki-veri-kyynel-vaatimuksista, että lätkästään se kanteen."

Kuuntele albumi:
Bandcamp: https://fearout.bandcamp.com
Spotify: https://spoti.fi/3wle2Bg
Deezer: https://www.deezer.com/us/album/251711382
Tidal: https://listen.tidal.com/album/194562199
Apple Music: https://apple.co/3CLOijS

Katso aikaisemmin julkaistut musiikkivideot:
The End of the Beginning: https://youtu.be/7M2LepMb_QQ
Point Blank Range: https://youtu.be/vwkXq1uTkHk
Nevermore: https://youtu.be/5olDhg0g6NM