Miltä kuulostaa Sadistin humppa tai Saatanan sammakko? RiASA (ex-RiESA) kiihdyttää vauhtiaan kohti helmikuun albumijulkaisua

Tänään perjantaina 5. marraskuuta aalloille nousee aivan uudenlainen RiASA-biisi Sadistin humppa, jolla punkkiheviyhtye menee hetkeksi, mutta vain hetkeksi, rauhalliselle puolelle. Ja sekin on lopulta vain hämäystä, kuten niin usein Seinäjoen kauhurokkareiden touhuissa on tapana.

RiASAn Sadistin humpassa on toki sitä särmää ja raakuutta, mitä yhtyeen tuotannolta on lupa odottaa.

"Tekovaiheessa miksaaja oli ihmeissään, kun palaute ensimmäisestä versiosta oli, että ‘aivan liian hyvä soundi, pitää olla paskempi'. Harvoin näin päin. Seuraava versio olikin jo hyvä. Eli paskempi. Eli täydellinen”, RiASAn laulaja-basisti Molli muistelee.

Molli sekä kitaristi Olli ja rumpali Kolli esittävät Sadistin humppa -singlen lisäksi myös toisen tuoreen kappaleen Saatanan sammakko. Tumma ja aggressiivinen biisi kulkee lähes progressiivisissa sfääreissä. Kappale on Sadistin humpan lähisukulainen.

Biisit linkittyvät toisiinsa niin levyllä kuin Sadistin humpan videolla”, Molli kertoo.

Sadistin humpan video jatkaa RiASAn omalaatuisten kuvakertomusten sarjaa. Tällä kertaa tarina alkaa sangen maanläheisenä ja pysähtyneenä, kunnes yhtye iskee tiskiin perinteiset 101 prosenttia silkkaa tehoa. Nytkin Esa Jussilan ja hänen tiiminsä kanssa on syntynyt huippulaadukasta ja erottuvaa liikkuvaa kuvaa, joka osaltaan korostaa RiASAn valmiutta nyt, kun kolmas pitkäsoitto on lähellä.

Kaaoksen kämmenellä -albumi ilmestyy 4. helmikuuta 2022. Lämmittele tulevaa ja katso Sadistin humpan video tästä!

RiASA on:
Molli – laulu ja basso
Olli – kitara
Kolli – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM