New Theatre Helsinki (NTH) on Suomen esittävän taiteen kentän yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden kehittämishanke, jolla kartoitetaan tulevaisuuden esittävän taiteen toimintaa. Hankkeen aikana Helsinkiin luodaan uusi esityskeskus, joka on omistettu esittävän taiteen kulttuuriselle ja kielelliselle moninaisuudelle. Hanke tuo lavoille uusia narratiiveja ja tekijöitä, ja kurottaa kohti laajempaa yleisötyötä.

Matkalla uuteen esityskeskukseen New Theatre Helsinki järjestää avoimia keskusteluja, kohtaamisia, työpajoja ja esityksiä vaihtuvissa tiloissa ja kumppaniteattereissa. Hankkeen ensimmäinen pop up -ohjelmakokonaisuus toteutetaan Vuotalossa 28.10.–28.11. Pop up koostuu monikielisistä teatteriesityksistä, keskusteluista sekä klubi-illasta.

NTH on syntynyt tarpeesta saada yhteiskuntamme kielellinen ja kulttuurinen monimuotoisuus näkyväksi esittävän taiteen sisällöissä, tekijöissä, yleisöissä ja asiakkaissa. Olemme lähteneet rakentamaan hanketta kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin nuorten näkökulmasta, joiden kanssa aloitimme ideoimaan työpajojen kautta minkälainen tulevaisuuden teatteri pitäisi olla. Kysyimme myös esittävän taiteen alalla toimivilta ammattilaisilta, millaisessa ympäristössä tai talossa heidän taiteellinen työnsä voisi kukoistaa”, New Theatre Helsinki -hankkeen järjestäjät kommentoivat.

Pop upin ohjelmistossa saa 25. marraskuuta ensi-iltansa Post Theatre Collectiven (ent. European theatre collective) teos EROS/SA. New Theatre Helsinki -hankkeen toisen taiteellisen johtajan, David Kozman ohjaama EROS/SA on dokumenttiteatterin keinoin toteutettu esitys, joka käsittelee interetnisiä avioeroja Suomessa. Yleisö kutsutaan juhlaan, joka muodostuu lopulta muistoksi avioerosta. Esitys perustuu interetnisen eron kokeneiden ihmisten haastatteluille.

Marraskuussa Vuotalon lavalle nousee myös vuonna 2021 Teatterikeskuksen Vuoden teatteriteko -palkinnon saanut Punch up! Resistance and Glitter, joka nähtiin lokakuussa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä täysin katsomoin. Kyseessä on ainutlaatuinen klubikonsepti, joka tempaa esiintyjät ja katsojat mukaan yllättävään, ajatuksia herättävään, levottomaan ja herkulliseen queer-karnevaaliin.

Pop upin tiimoilta Vuotalossa on aiemmin lokakuussa nähty Teatteri Metamorfoosin teos Sivullinen. Teoksen ohjauksesta vastaa New Theatre Helsinki -hankkeen toinen taiteellinen johtaja, teatteriohjaaja Davide Giovanzana. Lisäksi Taiteen Edistämiskeskuksen tiloissa järjestettiin seminaari Building bridges: the concrete action for interculturalism and inclusion in Finnish theatre, jonka striimitallenne löytyy täältä: https://www.youtube.com/channel/UCUWfKd-8-r9QBrByQnv2rVA

Hankkeen vastuullisina vetäjinä toimivat Post Theatre Collective ja Teatteri Metamorfoosi. Vuotalon pop up -jakso saa jatkoa open call -tuotantoina keväällä 2022.

* * *

Punch up! Resistance and Glitter
18.11. klo 19

Punch up! Resistance and Glitter on ainutlaatuinen klubikonsepti, joka tempaa esiintyjät ja katsojat mukaan yllättävään, ajatuksia herättävään, levottoman ja herkullisen queer-karnevaaliin. Konseptin ovat tuottaneet Mira Eskelinen, James Lórien MacDonald ja Juuso Kekkonen, jotka myös esiintyvät jokaisena iltana. Heidän lisäkseen lavalle nousee kolme yllätysvierasta.

Punch Up! syntyi Mad House Helsingissä vuonna 2018. Nykyään Punch Up! -iltoja järjestetään säännöllisesti Korjaamolla Helsingissä sekä Porissa ja Tampereella.

Kieli: englanti
Kesto: 2 h, sis. väliaika

* * *

Post Theatre Collective: EROS/SA | ENSI-ILTA
25.11. klo 19
26.11. klo 19
27.11. klo 19
28.11. klo 16

Perjantain 26.11. esityksen jälkeen taiteilijakeskustelu.

EROS/SA on dokumenttiteatterin keinoin toteutettu esitys, joka käsittelee interetnisiä avioeroja Suomessa. Yleisö kutsutaan juhlaan, joka muodostuu lopulta muistoksi avioerosta. Eri näkökulmista kerrottavien tarinoiden virta kuvaa niitä monimuotoisia ajatuksia ja tunteita, jotka käyvät hahmojen ja kertojien mielessä. Kenen näkökulmasta mikäkin muistetaan ja missä väreissä ja hajuissa?

Tutkimus kertoo, että joka toinen avioliitto ulkomaalaisen ja suomalaisen välillä päättyy avioeroon. Ovatko kulttuuriset erot niin suuria? Kiirehtivätkö eri kansallisuuksien parit avioon käytännön syistä? Johtuvatko erot yksipuolisista uhrauksista ja suhteiden epätasapainosta? Tai kenties kyse on vain maailman onnellisimman maan ja onnettoman maan asukkaan yhteentörmäyksestä.

Esitys perustuu interetnisen eron kokeneiden ihmisten haastatteluille. Nämä ihmiset saivat tutustua toisiinsa arkielämän kontekstin ulkopuolella. He muuttivat toisiin maanosiin rakkauden vuoksi ja menettivät supervoimansa.

Esiintyjät: Eeva Putro, Timo Teern, Yuko Takeda, Omar Abdi
Äänisuunnittelu ja musiikki: Romulus Chiciuc, Robert Prokopowicz
Koreografia: Angela Aldebds
Valosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Lavastus: Bita Razavi
Ohjaaja: David Kozma
Tuotanto: Post Theatre Collective

Post Theatre Collective (ent. European theatre collective) on kollektiivinen esittävän taiteen moninaisten praktiikoiden tuottamisen ja oppimisen alusta. Kollektiivin edellinen teos Siivoojat on kolmas ja viimeinen osa kriitikoiden ylistämää Invisible Finland -trilogiaa, jonka ohjaajana toimii David Kozma.

Post Theatre Collective tuottaa esityksiä, isännöi tapahtumia ja järjestää työpajoja erilaisille yleisöille. Kollektiivi järjestää myös vuosittaista draaman lukemiselle omistettua READ-festivaalia.

Kielet: englanti ja suomi
Kesto: 90 min, ei väliaikaa

* * *

New Theatre Helsinki -hankkeen tavoitteena on nostaa esille ja edustaa niitä moninaisia esittävän taiteen ammattilaisia, yleisöjä ja yhteisöjä, jotka asuvat Suomessa, mutta joiden osallisuus ei vielä näy Suomen taide- ja kulttuurialan sisällöissä, tekijöissä ja asiakkaissa. Päämääränä on myös toimia alustana uusille yhteistöille ja kohtaamisille. Hanke tähtää osallistamisen edistämisen lisäksi siltojen rakentamiseen olemassa olevien kulttuuri-instituutioiden toiminnassa. Hankkeen aikana luodaan konsepti, jolla kulttuurisesti ja kielellisesti moninainen esittävä taide tulee pysyväksi osaksi taidetarjontaa pääkaupunkiseudulla, sekä verkostojen kautta koko Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

New Theatre Helsinki -hanketta tukevat Suomen Kulttuurirahasto, Helsingin kaupunki, Taiteen Edistämiskeskus ja Nordisk Kulturfond.

Esitysliput: 20/13€
Lisätietoa ohjelmistosta ja lipunmyynti: www.newtheatrehelsinki.com/pop-up-2021-finnish

 

www.newtheatrehelsinki.com
www.facebook.com/newtheatrehelsinki
www.vuotalo.fi