MANAGE ME:N ENSIMMÄINEN LABEL SAINAUS ON PORILAINEN RAP-DUO M//O

Uusi mielenkiintoinen tulokas rap-skenessä, M//O (lausutaan äm-oo), julkaisee ensimmäisen singlen indienä julkaistun Space -EP:n jälkeen. Porilainen rap-duo tarjoaa kuulijalle räjähtävää energiaa ja leikitteleviä riimejä tänään ilmestyneellä 23 -singlellä. Kappaleen on tuottanut Pablo.

- Katsottiin aikanaan Michael Jordanin dokumentti, josta inspiroiduttiin kirjoittamaan todella energinen 23. Oli siistiä kuvata ensimmäinen musiikkivideo kotikulmilla Porissa. Videosta tuli ihan meidän näköinen, duo kertoo.

M//O, eli Mirac ja Osku, tapasivat muutama vuosi sitten, bondasivat, ja kuin sattuman kautta päätyivät samalle luokalle. Yhteinen into musiikkiin löytyi, ja duo päätti laittaa EP:n kasaan ja ottaa yhteyttä musiikkialan avainhenkilöihin. Nyt 19-vuotiailla kundeilla on yli 150 000 striimiä kerännyt EP sekä levytyssopimus Manage Me Recordsin kanssa, joka toimii yhteistyössä Warner Music Finlandin kanssa.

- Sain sähköpostin Miracilta ja Oskulta pari vuotta sitten. En muista ikinä vastanneeni niin nopeasti kellekään takaisin. 10 minuuttia myöhemmin olimme sopineet palaverin. Kundit ovat kovia tekemään töitä, nöyriä, mutta myös tietävät täysin keitä ovat artisteina. Samalla, kun tämä on M//O:n ensimmäinen major-julkaisu se on myös sitä Manage Me Recordsille. Tästä on mahtavaa aloittaa! Manage Me Oy:n perustanut Carla Ahonius kertoo.

Management-yrityksenä perustettu Manage me on laajentanut toimintaansa label- ja kustannuspuolelle. Manage Me records -labeliä johtaa myös M//O:n toisena managerina toimiva Tina Jukarainen.

M//O panostaa musiikin lisäksi visuaalisuuteen ja näkevät itsensä tulevaisuudessa Blockfestien päälavalla. 23 -single sai tänään myös näyttävän musiikkivideon, jonka on ohjannut Niko Hirvimäki. Katso Porissa kuvattu video tästä.

Kuuntele 23 tästä!

M//O somessa:
Spotify
Instagram
Tiktok