Urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä Sana on julkaissut uuden, aiemmasta tuotannostaan huomattavasti poikkeavan singlen "Bye bye". Rokkaavalla kappaleella lähetetään terveisiä somehäiriköille.

"Mua huoritellaan kuvieni takia, saan tappouhkauksia 'koska musiikkini on paskaa', mun ei olisi pitänyt syntyä, olen lihava ja ruma, mun ei pitäisi laulaa kun en osaa ja mut on myös uhattu raiskata. Tässä on vain raapaisu niistä kommenteista, mitä saan. Se on ihan helvetin sairasta."
Kuuntele "Bye Bye" Spotifyssä: https://spoti.fi/3c58cdR

Sana saa sometörkyä päälleen jatkuvasti. "Se on käsittämätöntä, miten jollain on aikaa ja energiaa keskittyä mun haukkumiseen ja lyttäämiseen. Kai sen ajan voisi paremminkin käyttää. On myös kohtuutonta, että jotkut sanoo tällaisen kommentoinnin olevan oikeutettua 'koska olen julkinen henkilö.' Siis mitä!? Ei mikään toista loukkaava ja halventava kommentointi ole koskaan oikeutettua, ei missään olosuhteissa!"

Sana on ottanut näyttävästi kantaa somekiusaamiseen jo aiemminkin musiikissaan, sekä Instagram-tilillään. Oululaisartisti esiintyi hiljattain myös kiusaamisen vastaisessa tapahtumassa. "Meillä kaikilla on omat unelmat ja oma elämä. Jokainen kulkee omaa polkua. Ketään ei saa haukkua tai tuomita, ei ulkonäkönsä, valintojensa tai minkään muunkaan takia. Me ollaan kaikki erilaisia, ja hyvä niin! On surullista, ettei jotkut uskalla elää omannäköistä elämää lynkkauksen pelossa. Ei sellaista todellakaan pitäisi joutua pelkäämään.", Sana harmittelee. "Kunpa kiusaajat hakeutuisivat avun piiriin setvimään omia ongelmiaan, eivätkä purkaisi sitä muihin. Avun hakeminen ja pyytäminen ei todellakaan ole mitenkään noloa. Se on nimenomaan arvostettavaa."

Sana toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät kirjoituksiensa seuraukset ja miettisivät asioita omalle kohdalle. "Olen huolissani ihmisistä, jotka joutuvat maalitauluiksi. Tällaiset kommentit voivat murskata kokonaan ihmisen unelmat ja koko elämän. Olen kuullut useiden poistaneen sometilejään, menettäneen mielenterveytensä ja jopa satuttaneen itseään ikävien kommenttien takia.", Sana suree. "Mieti jos sulle, sun siskolle tai tyttärelle kirjoitettaisiin näin? Miltä se tuntuisi? Vaikka anonyymina on helppo huudella, kannattaa silti aina miettiä hetki, ennenkuin painaa enteriä."

Nyt Sana näpäyttää kiusaajia uudella singlellään. "Joskus täytyy sanoa vähän kovemmin ja ravistella, että se sanoma menee perille. On aika lähettää sitten sellaisia terveisiä."

"Bye bye" löytyy kaikista musiikkipalveluista.
https://www.facebook.com/sanavirallinen/
https://www.instagram.com/sanavirallinen/
http://sanamusic.net/