Tampereen Kirjafestarit lähestyy I Ota ohjelma haltuun!

Tampereen Kirjamessut - Kirjafestarit 4.-5.12.2021

Joulukuun alussa pitkä odotus päättyy, kun Tampere saa oman kirjallisuustapahtumansa. Eikä sisältö jää vain kirjallisuuteen, vaan tulossa on täysipainoinen kulttuurin juhla! Monipuolista ohjelmaa on tarjolla ympäri kaupunkia – eikä pelkästään messuviikonloppuna, vaan koko viikon ajan. Tutustu ohjelmaan, ja hyppää festaritunnelmaan!

 

Kauno-kirjallisuuden huiput

Kirjafestareilla lukijat pääsevät kuulemaan ja tapaamaan monien muiden kotimaisten suosikkikaunokirjailijoiden ohella esimerkiksi Rosa Liksomia, jonka romaani Väylä on ollut kirjasyksyn 2021 rakastetuimpia uutuuksia - ja juuri julkistettu Finlandia-palkintoehdokas!

 

Jännityksen mestarit

Dekkarimestarit kokoontuvat
la 4.12. Maestro-saliin ja
su 5.12. Riffi-salin aamu-päivään. Mukana on iloksemme myös uskollisen fanijoukon Koskinen-kirjoillaan kerännyt dekkari-ikoni Seppo Jokinen, jonka tiedetään yleensä karttelevan kirjamessuhulinaa!
OHJELMA »

 

Tietoa ja tunnetta

Hyvä tietokirja herättää tunteita ja yllättää – kuten vaikkapa maailmanluokan koomikon Ismo Leikolan teos Suo, kuokka ja Hollywood. Su 5.12. tietokirjailijoiden kotina on Maestro-sali, mutta myös Sorsapuistosalissa, Riffissä ja Sopraanossa kuullaan viikonlopun aikana lukuisia tietämystä kasvattavia puheenvuoroja, tunteella!

 

Lasten ja nuorten suursuosikit

Lasten, nuorten ja ikinuorten aikuisten ohjelmat sijoittuvat Duetto-saleihin. Tampereelle saapuvat mm. Tatun ja Patun piirtäjät
Aino Havukainen ja Sami Toivonen, jotka myös esiintymisensä aikana piirtävät livenä – mutta mitä? Se selviää festareilla lauantaina 4.12.!

 

Lukivaikeus supervoimana

Storytel -äänikirjastudio

Tiesitkö, että noin 5–10 % suomalaisista on lukivaikeus? Lukivaikeus supervoimana-äänikirja pyrkii edistämään maailmankuvaa, jossa eroavaisuutemme nähdään vahvuuksina. Haastattelussa äänikirjan lukija, artisti Robin Packalen.
OHJELMA »

 

Puhutuimmat ilmiöt 2021

Kirjamessujet teemat muodostuvat ajankohtaisista kirjoista ja ilmiöistä. Tänä vuonna pintaan ovat nouseet mm.
Ihme ja kumma, Perhe ennen ja nyt sekä Luonto ja ilmasto.
Entä kuka enää muistaa aikaa ennen äänikirjoja?

 

Messuilla mukana lähes 100 näytteilleasettajaa

Kirjafestareilla helpottuvat joululahjahuolet,
kun yhdellä reissulla löytyvät lahjat niin
taaperolle, teinille, vaimolle kuin vaarillekin.

Lähes sadan näytteilleasettajan tarjonnassa
riittää tutkittavaa vaikka koko päiväksi, mutta
osastoilla ehtii piipahtaa myös
messuohjelman välissä.

Hyvällä tuurilla voit törmätä suosikkikirjailijaasi,
ja saat ostoksesi omistuskirjoituksella!
TUTUSTU NÄYTTEILLEASETTAJIIN »