Intensiivinen vanhemmuus ja ihannevanhemmuus puhuttavat mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunnetta ja siitä huolimatta kurottavat yhä korkeammalle sparratessaan lapsiaan. Samaan aikaan huono-osaisten lasten joukko erottuu aina vain selvemmin. Palkitun näytelmäkirjailijan Veikko Nuutisen uusi teos Vanhempainilta ei tarjoa valmiita vastauksia tilanteeseen, mutta käsittelee aihepiiriä sattuvasti eritoten isän näkökulmasta.

Paikoin komediallinen, paikoin syvissä vesissä liikkuva näytelmä saa kantaesityksensä 9.2.2022 TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä. Ohjaus on yhteisesti Juho Gröndahlin ja Nuutisen. Rooleissa nähdään Tommi Raitolehto, Auvo Vihro, Anne-Mari Alaspää ja Emmi Kaislakari.

Näytelmän alkutilanteessa isä ja lapsi ovat matkalla päiväkodin vanhempainiltaan. Isä ei saa lapselleen hoitajaa ja joutuu ottamaan tämän mukaan. Päiväkotia lähestyessään isä huomaa pelkäävänsä ja ihmettelee sitä itsekin. Miksi draama on nyt tässä? Tässä vanhempainillassa?

Sillä välin kun muut vanhemmat porisevat synttärijäätelöiden kylmäketjuista ja kihomatolääkityksestä, isä uppoutuu yhä syvemmälle itseensä. Hän joutuu vastatusten toisten vanhempien, vanhemmuuden normien sekä omien ennakkoluulojensa kanssa. Hän joutuu kohtaamaan kyselyikäisen lapsensa tarpeet ja oman keskeneräisyytensä ihmisenä.

Onko mahdollista olla hyvä vanhempi lapselle, jos on huono vanhempi itselleen? Onko vanhemmuudesta tullut pelkkää identiteettipolitiikkaa ja kilpailua siitä, kuka tekee sen parhaiten? Kuinka sanoittaa maailma myönteisellä tavalla lapselleen? Kuinka toimia siinä vastuullisesti silloin kun oma luottamus hyvään horjuu? Onko ekokriisi lopulta pieni ongelma verrattuna siihen, miten hammaspastillit jaetaan? Entä mitä jos arkeaan voisikin vain… paeta?

 

Tekijät kertovat

Aloin kirjoittaa Vanhempainiltaa keväällä 2018. Itselleni vanhemmaksi tuleminen oli ollut omassa pienessä maailmassani valtava elämänmuutos, josta tuntui välttämättömältä kirjoittaa. En halunnut käsitellä pelkästään omaa isyyttäni ja siksi päätin tarkentaa katseeni vanhemmuuteen”, aiemmasta Pasi Was Here -näytelmästään vuoden parhaan kotimaisen tekstin palkinnon saanut Veikko Nuutinen erittelee.

Alkuperäisessä ideassani oli kaksi henkilöä: kyselyikäinen lapsi, joka esittää isälleen mitä tarkoittaa -kysymyksiä, ja isä, joka yrittää parhaansa mukaan vastata niihin. Muodon tasolla ajatukseni oli törmäyttää brechtiläinen opetusnäytelmä maailman vihatuimpaan animaatiosarjaan Kaapoon. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten vanhemmat uupuvat tavoitellessaan itselleen asettamiaan ja ulkoapäin tulevia vaatimuksia. Näin käy myös näytelmäni isälle. Toivon, että näytelmäni pystyy osallistumaan tähän keskusteluun ja myös haastamaan näitä ihanteita”, Nuutinen herättelee.

Kun Veikko ehdotti minua ohjaajaksi Vanhempainiltaan, koin aluksi epäilystä. Tekstihän on hieno, mutta olisiko minulla riittävästi näkökulmaa tehdä esitys vanhemmuuden normeista? Ajattelin, etten itse ole mikään ’oikea vanhempi’, vaikka olenkin jonkinlaisena bonusaikuisena läsnä kumppanini lapsen elämässä. Sitten tajusin, että juuri tässä kokemuksessa on jotain olennaista; tekstihän kertoo osaltaan myös juuri väliinputoajuudesta suhteessa vanhemmuuden malleihin”, ohjaaja Juho Gröndahl sanoo.

Vanhempainillan liput ovat nyt myynnissä koko kevätkauden näytäntöihin hintaan 40–35 €.

Esittely TTT:n nettisivuilla:
https://ttt-teatteri.fi/program/vanhempainilta