Vuonna 2012 yhden miehen visiosta syntyneenä projektina käynnistynyt, mutta pian täysimittaiseksi kokoonpanoksi laajentunut Kuoleman Galleria julkaisee kolmannen albuminsa vuoden 2022 alkupuolella. Nykyistä musiikillista linjaansa dark metaliksi kutsuva yhtye laulaa elämän pimeästä puolesta ja kauhuelokuvien tapaan käsittelyyn pääsevät niin ihmisyyden piilossa olevat vääristymät, hirveydet kuin pelotkin. Kuoleman Gallerian maailmassa uskoa ei ole ja toivo syntyy siitä, kun raavit kohmeisin käsin viimeistä märkää tulitikkua saadaksesi kokea hetkellisen lämmöntunteen. Juuri kaikesta tästä on kysymys nyt myös videoksikin tehdyssä tulevan albumin ensimmäisessä singlessä.

”Toivomuskaivo sukeltaa syvälle ihmismielen syövereihin. Ikuista elämää ei ole, on vain tämä elämä. Kun tyhjyys tuijottaa, on tuijotettava takaisin. Toivomuskaivo on kaikissa meissä huutaen nimeämme ja jossain vaiheessa on katsottava, mitä pohjalla on", yhtye kommentoi kappaletta.

Kuoleman Galleria keikalla Tampereen Varjobaarissa 20.11. yhdessä Saitman ja Badgeredin kanssa sekä Vantaalla Bar Rock Bearissa 5.12. Black Royalin ja Grave With A View’n kanssa.

DISKOGRAFIA
Kärsimys kunniaan (Inverse 2016)
Pimeys saapuu pohjoiseen (Inverse 2017)
TBA (2022)

https://www.kuolemangalleria.net/
https://www.facebook.com/KuolemanGalleria/
https://www.instagram.com/kuolemangalleria/
https://sptfy.com/KuolemanGalleria