Tampereen Työväen Teatterin ravintolanäyttämö TTT-Klubi tarjoaa tammi-toukokuussa kunnianhimoisen kattauksen kotimaisen rytmimusiikin parhaimmistoa. Uusia esityksiä julkistetaan nyt 14, joista noin puolet on ensivierailuja. Kevään ohjelmisto täydentyy vielä myöhemmässä vaiheessa.

Progressiivinen rock, jazz, blues sekä laulaja-lauluntekijät muodostavat ohjelmiston tyylillisen selkärangan.

Kevätkauden aloittaa Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast (15.1.) Perinteisellä vuodenvaihteen kiertueellaan yhtye juhlistaa viime vuonna väliin jääneitä Zappan 80-vuotissyntymäpäiviä. Progressiivisen rockin jättiläisen työtä jatkava Wigwam Experience (2.4.) vierailee mm. Jukka Gustavsonin, Rekku Rechardtin ja Esa Kotilaisen voimin. Progekategoriaan voi tavallaan lukea myös Pekko Käppi & K:H:H:L:n (29.1.), niin monitahoinen on yhtyeen sekoitus kansanmusiikista, psykedeliasta ja raskaankin rockin perinteistä.

Jazzin puolella ”sideman-konkarit” pääsevät valokeilaan omien yhtyeidensä keulilla ”liidereinä”. Rokkaavan jazzkitaran virtuoosi Varre Vartiainen esiintyy Almost Standards -levynjulkaisukonsertissa trioineen ja vahvistettuna Severi Pyysalon vibrafonilla (4.2.). Yli sadan jazzlevytyksen mies, maan kysytyin jazzbasisti Antti Lötjönen (9.4.) antaa näytteen Quintet East -yhtyeensä iskuvoimasta, ja siltä onkin lupa odottaa paljon, ovathan jäseninä Joonas Riippa, Mikko Innanen, Jussi Kannaste ja Verneri Pohjola. Jazzmuusikoista koostuvat myöskin Johanna Förstin taustavoimat, kun hän lumoaa yleisönsä soul- ja gospel-vaikutteisella konserttikokonaisuudella A Song To Sing (12.3.).

Bluesinkin ystäviä hellitään. Silkkaa energiaa vyöryy lavalta, kun raspikurkku Marjo Leinonen ja vimmainen kitaristi Knucklebone Oscar yhdistävät voimansa Night Fighters -bändissään (12.2.). Aiemmin pandemian vuoksi peruuntuneet blueskeikat Dr. Helander & Third Ward (5.3.) sekä Tomi Leino Trio (26.3.) saavat uuden tilaisuuden nostattaa boogieta. Juurevaa, tyylitietoista kitarointia on luvassa myöskin Pekka Laine & The Enchanted -yhtyeen seurassa (26.2.).

Lauluntekijät ovat aina olleet TTT-Klubin erityisessä suojeluksessa. Intiimi kontakti aivan lavan liki tulevaan yleisöön saa tarinat eloon. Tamperelaisyleisön suosikki Jarkko Martikainen virittelee valaistuksenkin viimeisen päälle alkuillan sooloesityksessä (10.2.). Americanan musiikillisessa maastossa liikkuva Johanna Iivanainen tuo paikalle koko yhtyeensä Broken River -levynsä ohjelmistolla (19.2.). Pauli Hanhiniemi laulaa uransa parhaita paloja (19.3.) Ville Rauhalan säestyksellä, ja tummempienkin tunteiden tulkki Astrid Swan tekee taatusti koskettavan keikan (7.5.) koko livebändinsä kanssa.

 

TTT-Klubin koko ohjelmisto:
https://ttt-teatteri.fi/ttt-klubi