Albumi kertoo 21-vuotiaan artistin elämäntarinan tähän asti

Rähinän uuden polven superlupaus Ares julkaisee 12.11. debyyttialbuminsa Skala. Albumilta jo julkaistu Eihä? (feat. LEWIZKI) levisi kulovalkean lailla TikTokissa ja on saavuttanut Spotifyssa miljoonan striimin rajapyykin.

Skala tarkoittaa kreikaksi portaita ja tää albumi kertoo mun tän astisen elämäntarinan ihmisenä ja artistina. Oon löytäny ääneni tän levyn aikana ja skala tarkoittaa myös sävelasteikkoa. Siin mennään ylös ja alas niinku täl levylläkin.”

Albumin focus trackilla Hermès feattaa Elastinen ja jopa Fintelligens on saatu palaamaan hetkeksi räpin maailmaan biisillä Fokus. Albumin nimekkäisiin feattaajiin kuuluvat myös Lukas Leon sekä Turisti.

Albumin kappaleista julkaistaan kaksi musiikkivideota, jotka Ares kävi kuvaamassa sukunsa synnyinsijoilla Kreikassa. ”Mun isä on kotoisin Lesvoksen saarelta, Skala Kallonis -nimisestä pienestä kalastajakylästä. Oon viettäny lapsesta asti kaikki kesät siellä. Mikään muu paikka ei herätä yhtä paljon muistoja, sen takia mä nimesin tän levyn Skalaks.”

Levyllä on komea tuottajakaarti: Salahpolo, Danitello, Pablo, Lameboy, Jaakko Kiuru ja Elastinen. Erityisesti Salahpolon kanssa tehdyt Matkoil ja Eihä? (feat. LEWIZKI) olivat essentiaalisia avainkappaleita albumin soundin muodostumiseen.

”Toivon et tää levy mahdollistaa sen, et pääsen tekee lisää sitä mitä mä rakastan, eli musiikkia. En odota mitään tiettyy. Niinku Skala -biisis sanotaan, käy mitä käy, se on kokemus. Ootan enemmän tarinoita, lisää kirjoitettavia hetkiä”, kertoo Ares tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Kuuntele Skala tästä.
Seuraa Aresta: Instagram / Facebook