Evelinan Me ei kuuluta toisillemme -hitillä ihastuttanut Ani julkaisi uuden singlen

Kuvaaja: Karim Awad

Tulevaisuuden supertähti, YleX Läpimurto 2021 -voittaja, modernia poppia täysin omassa laarissaan tekevä ANI julkaisi tänään uuden Tyttö sä oot tähti -singlen. Kappaleen ovat tuottaneet Tomi Tamminen ja ANIn luottotuottaja Aleksanteri Hulkko. ANIn viimeisin julkaisu, Evelinan kanssa tehty Me ei kuuluta toisillemme on striimannut kultaa ja se on soinut laajalti useammalla radiokanavalla sekä menestynyt radiolistalla. ANIn soundissa sekoittuu kansainvälinen moderni tuotanto sekä suomalainen poettisuus, joka kuuluu jälleen myös uudella biisillä.

Tyttö sä oot tähti kertoo siitä tunteesta, kun oot yhdessä ihmisen kanssa, josta kaikki haluis palasen, ja joka tuntuu olevan ’way out of your league’. Monesti voi pelottaa sanoa, että pelkää menettää toisen, kun siinä voi vaikuttaa mustasukkaiselta, mutta tässä se sanotaan suoraan, koska se on loppujen lopuks oikeastaan vaan suloista. Toivon tän biisin olevan monille, sukupuolesta huolimatta, itsevarmuusboosteri”, ANI kertoo.

Kuuntele Tyttö sä oot tähti täältä!

ANI on vakiinnuttanut nousevan artistin paikkaansa kotimaisella pop-kentällä viimeisen vuoden aikana. Tarttuvat melodiat ja tuotannossa kuultava r’n’b-vivahteinen kansainvälinen dramaattisuus yhdistettynä suomalaiseen sielunmaisemaan luovat ANIlle täysin oman maailmansa. Itse biisinsä säveltävän ja sanoittavan ANIn aikaisempia omia julkaisuja ovat mm. debyyttisingle Pakkomielle, miljoonan striimin rajan rikkonut Aikakoneen Odota-kapaleen samanniminen uudelleenversio sekä huhtikuussa julkaistu Valosta tehty. Debytoivalla artistilla on vankka seuraajakunta mm. somessa, jossa häntä seurataan sitoutuneesti ja lahjakas biisintekijä on tehnyt musiikkia myös muille artisteille (mm. Nelli Matula, ABREU, Reino Nordin ja Cledos).

 

Seuraa ANIa somessa:
Instagram
Tiktok
Spotify