24. Tanssivirtaa-festivaali tarjoaa neljä näyttämöteosta ja kaksi nykytanssielokuvanäytöstä. Näyttämöteoksissa tarkastellaan muun muassa itsestään ja ympäristöstä irtaantunutta ihmiskehoa ja tutkitaan maskuliinisen kehon feminiinistä liikekieltä. Edullinen festaripassi mahdollistaa pääsyn kaikkiin esityksiin sekä nykytanssielokuvanäytöksiin. Tämän vuoden Tanssivirtaa tanssitaitelijaksi kutusuttu Samuli Emeryn alterego Festarilammas on kohdattavissa festivaalin jokaisena päivänä.

Festivaalin avaa Iiro Näkin nykytanssiteos [ frames ], jonka katsoja ei koskaan näe kaikkea, vaan joutuu valitsemaan liikkeen massasta omat kiinnekohtansa, valitsemastaan kuvakulmasta lähtien. Torstaina Hällä-näyttämöllä komeilee pitkän linjan tanssitaiteilijan Ari Nummisen soolo Kohti Orlandoa. Teoksessa kuullaan Tuomas Luukkosen aistillista musiikkia, joka ottaa vaikutteita fadosta ja lattarimusiikista. Mikko Niemistön teos Odd Meters on läkähdyttävä tanssi, joka poukkoilee rytmien väleissä ja pyrkii kokoamaan itseään unien, ruumiin ja ajan sirpaleista. Teos nojaa esityshetkellä läsnäoleviin rytmeihin, jotka limittyvät, riitelevät ja ravistelevat lihaa. Festivaalin päättää Helena Franzénin nykytanssiteos Tria. 30 vuoden intensiivisen koreografin ja tanssijan uran jälkeen Helena Franzén palaa tanssimaan yksin tyhjälle näyttämölle.

Trian lisäksi Helena Franzén tuo festivaalille Minun tanssiva elämäni -näyttelyn.
Retrospektiivinen näyttely Franzénin 30-vuotiselta uralta on esillä Hällä-näyttämön aulassa festivaaliviikolla torstaista sunnuntaihin. Näyttelyyn on koottu valokuvia ja musiikkia Franzénin lähes 90 teosta käsittävältä koreografin ja tanssijan uralta.

Tanssivirtaa-festivaalilla nähdään kaksi erittäin tasokasta kansainvälistä tanssielokuvanäytöstä; Koreografiaa visuaalisesti sekä Tunteita ja kerrontaa. Elokuvanäytökset esitetään yhteistyössä Amsterdamilaisen CinedasFest -festivaalin kanssa ja kuratoinnista on vastannut Kati Kallio. Elokuvanäytökset esitetään Arthouse Cinema Niagarassa. Näytösten sisältöihin voi tutustua festivaalin verkkosivuilla.

Tanssivirtaa-festivaali järjestetään 7.-12.12.2021. Festivaalin suunnittelusta vastaavat Tanssiteatteri MD:n taiteellinen suunnitteluryhmä. Festivaali järjestetään Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen kulttuurirahaston kohdeavustuksilla. 25. Tanssivirtaa-festivaali järjestetään 24.-29.5.2022.

 www.tanssivirtaa.net
www.lippu.fi/tanssiteatteri-md
www.facebook.com/TanssiteatteriMD
www.instagram.com/tanssiteatterimd
www.twitter.com/TeatteriMD
www.vimeo.com/tanssiteatterimd