BarokkiKuopion ja Kuopion kaupunginorkesterin ilmaiskonsertissa lauletaan yhdessä

Maanantaina 13.12. klo 19 Kuopiossa koetaan ensimmäistä kertaa Kauneimmat barokkijoululaulut -konsertti, jonka järjestävät ravintola Introssa yhteistyössä BarokkiKuopio ja Kuopion kaupunginorkesteri. Rennossa, juonnetussa konsertissa iloisiin joulutunnelmiin johdattelevat lauluyhtye sekä Ensemble Nylandian ja kaupunginorkesterin muusikot. Konserttiin on vapaa pääsy. Kuopion kaupunginorkesterin ja BarokkiKuopion konsertissa 13.12. kuunnellaan ja lauletaan kauneimpia barokin ajan joululauluja, nautitaan Intron jouluisesta tarjonnasta ja lämmitellään höyryävän glögin äärellä. Ensemble Nylandia, lauluyhtye sekä kaupunginorkesterin loistavat muusikot johdattelevat yleisön iloisen
jouluisiin tunnelmiin rennossa juonnetussa joulukonsertissa. Myös yleisö pääsee avaamaan ääntään tuttujen joululaulujen – mm. Enkeli taivaan, Maa on niin kaunis ja Deck the Halls – sävelin.

Konsertissa esiintyvät Kuopion kaupunginorkesterin kokoonpano, Anna Antikainen / laulu, Katri Antikainen / laulu ja sello, Sanni Antikainen / cembalo, Kaisa Ruotsalainen / barokkiviulu, lauluyhtye Anna, Katri ja Juha Antikainen sekä Miika Tammekann. Kauneimmat barokkijoululaulut -konsertti kuuluu BarokkiKuopion Café Barock -toimintaan. Café Barocktapahtumissa konserttitraditio pääsee takaisin juurilleen osaksi yhteisöllistä viihtymisen tapaa, jossa
musiikkia voi kuunnella myös vapaamuotoisissa tilanteissa samalla esimerkiksi ruoasta, juomasta ja jutustelusta nauttien. Café Barockin Kauneimmat barokkijoululaulut -konsertteja on järjestetty jo vuodesta 2015 lähtien
yhteistyössä Ensemble Nylandian kanssa. Nyt BarokkiKuopio ja Ensemble Nylandia yhteistyössä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa tuovat Café Barockin tunnelmalliset klubi-illat ensimmäistä kertaa Kuopioon. YLE on tehnyt taltioinnin vuoden 2016 Musiikkitalon konsertista, ja se on nähtävissä
täällä: http://www.ensemblenylandia.info/kauneimmat-barokkijoululaulut.

Konsertin kesto on noin 1 tunti, ei väliaikaa. Vapaa pääsy. Konsertin järjestävät yhteistyössä Kuopion kaupunginorkesteri ja BarokkiKuopio.

www.kuopionmusiikkikeskus.fi| www.kuopionkaupunginorkesteri.fi

www.facebook.com/KuopionMusiikkikeskus| www.facebook.com/Kuopionkaupunginorkesteri

www.youtube.com/KuopioMusiikkikeskus| www.instagram.com/kuopionkaupunginorkesteri