Nevala on neljän helsinkiläisen laulaja-lauluntekijän muodostama yhtye, jonka laulut kertovat rakkaudesta, valtateistä ja vapaudesta. Folk-henkisillä pop-kappaleilla Amerikan autiomaiden tuulet kohtaavat kaikuja pohjoisesta melankoliasta. Nevalan tänään julkaisema single Autotune maalaa traagisen kuvan musiikkibisneksen runtelemasta ihmisestä legendaarisen bluesmuusikko Robert Johnsonin tarinaa mukaillen.

Autotune on metafora siitä, kuinka ihminen on valmis tekemään mitä vaan tullakseen kuuluisaksi. Biisi huipentuu sielun myymiseen ja sopimukseen paholaisen kanssa; mulla on nyt tätä autotunea, 80-luvun cooliutta ja syntisen flirttailevat eleet, tehääks diili?”, yhtye kertoo.

Nevalan laulajina, soittajina ja biisintekijöinä toimivat Oliver Bentley, Emil Inberg, Sakari Soukka sekä Ossian Stadigh, jotka vastaavat Bentleyn johdolla myös kappaleiden tuotannosta. Uusimmalla singlellä kuullaan Ossian Stadighin laulua. Studiossa sekä keikoilla bändiä täydentävät lisäksi Kalle Outila kitarassa ja Riku Sonkkanen rummuissa.

Vuoden 2020 alussa perustettu Nevala sai alkunsa muusikkojen muutettua asumaan yhteiseen asuntoon. Jo vuoden päästä tästä he tekivät levytyssopimuksen ruotsalaisen Ninetone Recordsin kanssa ja debyyttisingle Lover in the Dark julkaistiin kesäkuussa 2021. Tämän jälkeen Nevala on julkaissut radiossakin soineet singlet John & Mary sekä Aching Heart. Autotune on toiseksi viimeinen singlelohkaisu helmikuussa 2022 julkaistavalta debyyttialbumilta, joka kertoo Johnista ja Marysta, jotka jättävät kaiken taakseen lähteäkseen tien päälle onnen ja vapauden toivossa. Nevalan ensimmäinen itsenäinen keikka järjestetään Kuudennella Linjalla, Helsingissä 7. tammikuuta. Liput keikalle myy Tiketti.

Seuraa Nevalaa:
Spotify
Instagram
Facebook