Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry.: Palkinnot ansioituneille tanssikasvattajille Kaarinaan, Espooseen, Seinäjoelle ja Helsinkiin

Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry jakaa vuosittain palkinnon ansioituneelle tanssikasvattajalle sekä tanssikasvatusta elämäntyönä tehneelle uranuurtajalle. Vuoden 2021 palkinnot jaettiin liiton syyspäivässä perjantaina 19.11.2021. Vuoden tanssikasvattajiksi valittiin Solveig Ekholm Kaarinasta sekä Noora Kuurne Espoosta. Tiina Rajala Seinäjoelta sai tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnon. Lisäksi liitto halusi osoittaa erikoispalkinnon Hannele Niiraselle Helsingistä koko tanssin taiteen perusopetuksen eteen tehdystä työstä.

Syyspäivän yhteydessä 19.11.2021 jaettiin Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry:n vuosittaiset palkinnot. Tänä vuonna liitto halusi jakaa vuoden tanssikasvattajan palkinnon kahdelle henkilölle. Vuoden tanssikasvattajina palkittiin Solveig Ekholm sekä Noora Kuurne.

Solveig Ekholm toimii Musiikkiopisto Arkipelagissa tanssinopettajana ja tanssilinjan johtajana. Noora Kuurne työskentelee Etelä-Hämeen Tanssiopistossa sekä Helsingin tanssiopistossa. Molemmat vuoden tanssikasvattajat tunnetaan innostuneina ja työhönsä sitoutuneina opettajina, jotka ovat vuosien aikana kehittäneet työtään ennakkoluulottomasti ja pitkäjänteisesti.

Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinto myönnettiin vuonna 2021 Tiina Rajalalle Seinäjoelle. Seinäjoen balettikoulun (myöhemmin Seinäjoen Baletti- ja Tanssiopisto) uranuurtaja toimi tanssinopettajana ja koulun johtajana 1974 – 2015. Hänen pitkäjänteinen työskentelynsä nosti Seinäjoen yhdeksi merkittävistä suomalaisista tanssikaupungeista ja tarjosi laadukkaan tanssinopetuksen sadoille ja sadoille lapsille ja nuorille.

Vuonna 2021 STOPP ry halusi jakaa myös erikoispalkinnon Hannele Niiraselle koko tanssin taiteen perusopetuksen eteen tehdystä työstä. Tanssitaiteilijana, tanssipedagogina, rehtorina sekä toiminnanjohtajana työskennellyt Niiranen on yli neljän vuosikymmenen ajan ollut kehittämässä ja muovaamassa tanssinopetusalaa. Vuoden 2021 alusta Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry:n toiminnanjohtajan työstä eläkkeelle jäänyt Hannele Niiranen jatkaa edelleen työtään free lancerina sekä alan luottamustehtävissä.

Liiton kunniamainintojen lisäksi palkituille osoitettiin Suomen teatterijärjestöjen keskusliiton ansiomerkit.

https://stopp.fi