Underground-iskelmän uusi aalto on alkanut – Kultarannan Tuntematon suuruus -albumi on yhtä aikaa nostalginen ja vuodessa 2021

Pop-sävelensä menneiden vuosikymmenien kitaraiskelmän ja ikuisten aurinkopäivien tunnelmaan kietova Kultaranta alias Timo Metsäpeura julkaisee tänään Tuntematon suuruus -albuminsa. Ylituotetun ja laskelmoidunkin nykyiskelmän vastapainoksi syntynyt Kultaranta kutsuu tyyliään underground iskelmäksi, mikä onkin varsin osuva nimike – Tuntematon suuruus on ainutlaatuinen kokonaisuus kappaleita, jollaisia ei ole tehty vuosikymmeniin. Jo aiemmin levyltä on julkaistu useampi single sekä Juha Ilmari Laineen ohjaama Pienet ihmeet -musiikkivideo.

"Musiikkini on vastavoima silottelulle ja täydellisyydelle. Se on paluuta perusarvoihin: tunteiden välittämiseen, kosketukseen ja haavoittuvuuteen. Yritän saada ihmiset pysähtymään kaiken modernin hektisyyden keskellä – edes ohikiitäväksi hetkeksi", Kultaranta toteaa.

Kaurismäkeläiseen henkeen tarinoista löytyy useita tasoja, ja sanoitusten päähenkilöiden elämän karikot kuuluvat sanoituksissa. Hyvä esimerkki tästä on tänään esille nostettava Korjaussarjahommia-single.

"Tarinan asettelu on hyvin klassinen: keski-iän kriisissä rypevä päähenkilö tekee välitilinpäätöstä elämästään ja pyrkii lämmittelemään entistä heilaansa. Keskiössä on vastuun kantaminen ja virheiden myöntäminen, vaikkei se mihinkään johtaisikaan. Kuulija saa itse päättää annetaanko antisankarille anteeksi", Kultarantaa tuumii.

Biisi on tehty itse asiassa kolmeen otteeseen, mutta sekin saatiin käännettyä voimavaraksi:

"Kappale vaati kolme versiota, kunnes sovitus asettui uomiinsa. Kolmas kerta siis sanoi toden ja kappale heräsi henkiin. Musiikin tekeminen on parhaimmillaan ja pahimmillaan kolmiulotteinen palapeli. Kokeilemista, epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä."

Samalla sisukkuudella Kultaranta aikoinaan tarttui projektiinsa vuonna 2017. Analogisesti itse äänitetty albumi on samalla tietyn uuden aikakauden avaus, vaikka Timo Metsäpeura onkin jo aiemmin tullut tutuksi muun muassa Sweet Moses-, Rakkaudella Jake- sekä Juha Ilmari & Nynnyt -kokoonpanoista.

"Tietyllä tavalla minusta tuntuu, että nyt matka vasta alkaa."

Tuntematon suuruus julkaistaan tänään kaikissa streaming-palveluissa, ja lisäksi albumi on saatavilla rajattuna painoksena c-kasettina.

Kultaranta juhlii Tuntematon suuruus -albumiaan julkaisukeikalla Helsingin Tenhossa ensi viikon keskiviikkona 1. joulukuuta alkaen kello 19. Illan avaa helsinkiläinen lähiöromantikko, lauluntekijä ja haaveilija Allumelankolia alias Aleksi Sara-Aho. Lisätiedot maksuttomasta tapahtumasta illan Facebook-eventistä.

KULTARANTA DISKOGRAFIA:

Tuntematon Suuruus - albumi 11/21
Pienet Ihmeet - single 11/21
Tähtihetki - single 10/21
Halun Hollywood - single 04/20
Menomono - single 02/20
Juodaan Karjalaa - single 08/19
Baby Doll - single 07/17

Facebook
Instagram
Youtube