Taideyliopisto: Kuva/Tila-gallerian avajaisnäyttely tarkastelee Taideyliopiston uudisrakennuksen tiloja

Taru Happonen Yksityiskohta teoksesta. Taru Happonen, Vieraslaji, 2021.

Kuva/Tila on Taideyliopiston uusi galleria Sörnäisten kampuksella Kuvataideakatemian uudisrakennuksen aulakerroksessa. Perjantaina 3.12.2021 käynnistyvässä avajaisnäyttelyssä nähdään teoksia 18 opiskelijalta ja tutkijalta Kuvataideakatemiasta ja Teatterikorkeakoulusta. Avajaisten myötä Kuvataideakatemian galleriatoiminta siirtyy Sörnäisiin akatemian yhteyteen.

Ebb and flow -näyttelyn taiteilijoiden teokset rakentuvat Taideyliopiston uudisrakennuksen tiloissa vaikuttavien tapahtumien, ajallisuuksien ja jännitteiden tarkkailusta. Kokonaisuus on kehittynyt näyttelyn kuraattorin Riikka Thitzin ja mukana olevien taiteilijoiden keskusteluista vuoden 2021 aikana.

Näyttelyn lähtökohtana on ollut se, mitä kaikkea uudisrakennuksen tilassa on, mitä toimijuuksia sieltä löytyy sekä miten ne muuttuvat ja muuttavat tilaa. Tilat ovat jatkuvassa muutoksessa ja niiden eri ajallisuudet kerrostuvat, toistuvat ja tiivistyvät teoksissa erilaisin tavoin,” kertoo näyttelyn kuraattori Riikka Thitz, joka viimeistelee opintojaan Taideyliopiston Praxis-maisteriohjelmassa.

Taideyliopiston elokuussa avautuneella Sörnäisten kampuksella toimii Kuvataideakatemian lisäksi Teatterikorkeakoulu. Tämä näkyy myös avajaisnäyttelyn taiteilijakokoonpanossa, sillä mukana on maalaustaiteen, taidegrafiikan, kuvanveiston ja tila-aika-taiteen opiskelijoiden lisäksi myös muun muassa kirjoittamisen, koreografian ja muun esittävän taiteen edustajia. Näyttelyn taustalla vaikuttaakin myös ajatus siitä, mitä mahdollisuuksia kahden Taideyliopiston akatemian lähentyminen uudella yhteisellä kampuksella voi avata taiteen julkiselle esittämiselle.

Sörnäisistä on kehittymässä yksi Helsingin merkittävimmistä kulttuurikeskittymistä, ja Kuva/Tila-galleria on siihen kiinnostava lisäys. Taideyliopiston Sörnäisten kampus on suunniteltu taiteen opiskeluun, ja galleriatila tarjoaakin uusia mahdollisuuksia muun muassa opiskelijoiden ja tutkijoiden taiteellisen työn ja prosessien avaamiseen,” toteaa Kuvataideakatemian dekaani Hanna Johansson.
Ebb and flow -näyttelyn taiteilijat ja kuraattori

Näyttelyssä ovat mukana seuraavat taiteilijat: Miina Aho, Ramina Habibollah, Taru Happonen, Simo Kellokumpu, J. Koho, Heini Katriina Korhonen, Tuomas Laitinen, Tuomas Lehtomaa, Tuure Leppänen, Stephanie Misa, Kristiina Mäenpää, Ellenor Rose Nish, Tuuli Ojala, Jaakko Pallasvuo, Daniel Palpa, Jaakko Pietiläinen, Vincent Roumagnac ja Mira Vornanen.

Riikka Thitz on Praxis-maisteriohjelmassa opintojaan viimeistelevä nykyesityksen ja -taiteen kuraattori. Hän on kiinnostunut dramaturgiasta kuratoinnin työkaluna sekä erityisesti maisemadramaturgian käsitteestä. Hänellä on aiempi monitieteinen Master of Arts -tutkinto Rijksuniversiteit Groningenista (NL) ja Göttingenin Georg-August-yliopistosta (DE). Riikka Thitz on työskennellyt laaja-alaisesti erilaisissa taidealan tuotanto- ja välittäjäportaan tehtävissä. Vuosina 2021–2023 hän kuuluu Helsingin kaupunginteatterin uuden Nykyesityksen näyttämön kuraattoriryhmään.
Ebb and flow – Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuva/Tila-gallerian avajaisnäyttely 3.12.2021–30.1.2022

Näyttelyn avajaiset järjestetään tällä kertaa kutsuvierastilaisuutena.

Kuva/Tila, Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki.
Avoinna ti–su klo 11–18. Vapaa pääsy.

Näyttely on suljettuna viikot 20.12.2021-3.1.2022.

Suosittelemme tarkistamaan Taideyliopiston ajankohtaiset koronarajoitukset ennen näyttelyvierailua.

Lisätietoa näyttelystä, taiteilijoista ja ohjelmasta: https://kuvatila.uniarts.fi/nayttely/ebb-and-flow