Tiisu julkaisee odotetun albumin III 14.1.2022

Yhtyeen kolmas pitkäsoitto julkaistaan vinyylinä, jonka ennakkomyynti alkaa tänään, perjantaina 26.11.2021

Tiisu julkaisee uuden, odotetun albumin 14.1.2022. III on nimensä mukaisesti yhtyeen kolmas pitkäsoitto ja se julkaistaan suoratoistopalveluiden lisäksi vinyylilevynä, jonka ennakkomyynti alkaa tänään. Levy sisältää yksitoista kappaletta, joista kuusi on ennen julkaisemattomia.

Tiisun edellinen albumi Tänne ei jää kukaan julkaistiin vuonna 2017. III -albumin tekeminen aloitettiin jo saman vuoden kesänä mökillä Siitinjärvellä koko bändin toimesta. Mökkisessioiden myötä yhtyeen agendaksi muodostui tehdä albumi alusta loppuun asti itse, omalla porukalla. Lähes viisi vuotta työstetty albumi on enemmän kuin tekijöidensä summa.

Basistimme Väinö Karjalainen omaksui tuottajan roolin, äänitti ja miksasi koko levyn yhtä kappaletta lukuun ottamatta. Ilman häntä tätä ei olisi saatu valmiiksi. Yhtye osallistui myös biisien tekemiseen entistä suuremmalla panoksella!”, kertoo suuren osan Tiisun tuotannosta kirjoittanut laulaja Henrik Illikainen.

Albumilta voi odottaa entistä hioutuneempaa bändisoittoa unohtamatta Tiisun leikkisiä juuria. Biisit ovat monenkirjavia. Ennen kaikkea levyltä välittyy, kuinka tiiviiksi porukaksi meidän yhtye on muodostunut”, kertoo Väinö. ”Tää levy on oodi meidän bändille”, komppaa Henrik.

Kappalelista:
1. Olipa kerran
2. 18v
3. Lapsettaa
4. Paperivuorella
5. Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun
6. On se kyllä vaikeeta
7. Kesä lähetti kirjeen
8. Me olemme me
9. Kaikki tuntuu kaikelta
10. Kuollaan me kaikki
11. Hiillos

Tiisun alkuvuoden keikat (lisää keikkoja julkistetaan myöhemmin):
14.01.2022 HELSINKI On The Rocks
21.01.2022 TAMPERE Olympia
22.01.2022 OULU 45 Special
28.01.2022 KAJAANI Kulma
29.01.2022 JYVÄSKYLÄ Kickstart Festival
12.02.2022 TURKU Dynamo
25.02.2022 ESPOO Sellosali

Ennakkotilaa III -vinyyli tästä.

Seuraa Tiisua: Instagram / Facebook