Neljä pohjoismaista barokkiorkesteria järjestää uuden ja erilaisen barokkilaulukilpailun kesällä 2022 Bodøssä

Voiko perinteisen laulukilpailun kaavoja rikkoa? 24.6.–2.7.2022 Bodøssä Pohjois-Norjassa vanhan musiikin laulajille järjestettävä kilpailu Aria Borealis Bodø ei ainakaan ole tavallisimmasta päästä. Sen tunnusmerkkejä ovat yhdessä tekeminen ja barokin ammattilaisilta kilpailun aikana saatu opastus.

Neljän pohjoismaisen barokkiorkesterin eli norjalaisen Barokkanernen, tanskalaisen Concerto Copenhagenin, ruotsalaisen Drottningholmin barokkiyhtyeen ja Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) yhteistyöelin Nordic Baroque Scene järjestää yhdessä Bodøssä Norjassa sijaitsevan Stormen-konserttitalon kanssa barokkilaulukilpailun 24.6.–2.7.2022. Kilpailuun voi hakea 15.1.2022 mennessä, ja hakuoikeus on vuonna 1987 tai sen jälkeen syntyneillä laulajilla.

Kilpailuun valitaan kahdeksan laulajaa. Poikkeuksellista on se, että kaikki laulajat pääsevät mukaan myös toiselle kierrokselle. Viikon aikana esityksiä työstetään barokin ammattilaisten ohjauksessa, ja myös yhteistyö muiden osallistujien kanssa kuuluu kuvioon. Kaikki mukaan valitut saavat 1 000 euroa. Lisäpalkintoja ja esiintymismahdollisuuksia jaetaan kilpailun aikana. Kilpailu maksaa valituille laulajille matkat ja majoituksen.

Kilpailun tuomareina ja kilpailijoiden ohjaajina toimivat sopraano Dame Emma Kirkby, sopraano Tuuli Lindeberg, harpisti ja taiteellinen johtaja Lars Ulrik Mortensen, ohjaaja Stefan Herheim ja tenori Anders J. Dahlin. Myös neljästä barokkiorkesterista muodostetun Nordic Baroque Scene -orkesterin jäsenet osallistuvat esityksissä soittamisen ohella laulajien ohjaamiseen.

Yleisö pääsee kilpailun lisäksi seuraamaan myös harjoituksia. Suosikkilaulajaa voi äänestää.

Kilpailu on osa samaan aikaan järjestettävää Aria Borealis Bodø International -festivaalia, joka lupaa monenlaisia etenkin barokkiin liittyviä tapahtumia, kuten tuomariston yllätysohjelmaisen konsertin, barokin ja jazzin yhdistämistä, mestarikursseja jne. Festivaali järjestetään joka toinen vuosi, ja seuraavalla kerralla eli 2024 Bodø on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Bodø sijaitsee napapiiristä hieman pohjoiseen eli suunnilleen Rovaniemen tasolla.

Kilpailun sivut: https://ariaborealis.com

Nordic Baroque Scene -yhteistyön sivut: https://nordicbaroque.com